Meistä on moneksi -kampanja kannustaa eritaustaisia ihmisiä toimimaan yhdessä
Tapahtumia voi järjestää kuka tahansa
Valtakunnallinen Meistä on moneksi -kampanja käynnistyi viime perjantaina. Kampanjassa kannustetaan eritaustaisia ihmisiä ja organisaatioita tekemään enemmän asioita yhdessä. Sen takana on Etnisten suhteiden neuvottelukunta (Etno), jonka jäsen SAK on.
Kampanjassa kuka tahansa voi lähettää haasteen ja kutsua eri tahoja mukaan yhteiseen toimintaan. SAK:n maahanmuuttoasioiden asiantuntija Helena Hämäläinen kehottaakin liittoja ja ammattiosastoja järjestämään omia tilaisuuksia ja haastamaan muita yhteisöjä mukaan monikulttuuriseen toimintaan.
&#;8211 Esimerkiksi SAK:n Pääkaupunkiseudun paikallisjärjestöllä on suunnitteilla yhteinen tapahtuma demarien ja vasemmistoliiton kanssa. Maahanmuuttajaperheille järjestetään huhtikuun alussa tilaisuus, jossa nostetaan esiin monikulttuurisia ehdokkaita ja kannustetaan maahanmuuttajia äänestämään vaaleissa, Hämäläinen tietää.
– Myös SAK:n edustajakokouksen yhteydessä kesäkuussa järjestettävä maahanmuuttajafoorumi sopii mainiosti kampanjan henkeen.
Kampanja syntyi Etnon Hyvän tahdon lähettilään, Suomen kansallisbaletin taiteellisen johtajan, Kenneth Greven aloitteesta.
Kampanjaan osallistuu useita muitakin Hyvän tahdon lähettiläitä: Itellan konsernijohtaja Jukka Alho, tohtori Pentti Arajärvi, urheilija Janne Holmén, muusikko Tommy Lindgren, kirjailija Heli Kruger ja kanslianeuvos Risto Laakkonen.
Nyt on aika toimia ja edistää arjen teoilla yhdenvertaisuutta!
Lisätietoja kampanjasta ja siihen liittyvistä tapahtumista löytyy kampanjan verkkosivuilta: www.meistaonmoneksi.fi. Muista myös ilmoittaa omasta tapahtumastasi kampanjasivuilla!