Maailman ay-liike haluaa virallisen aseman Asem-prosessiin
Ay-liikkeen huippukokous 7.-8. syyskuuta Helsingissä
Maailmanlaajuinen ay-liike esittää viikonloppuna kokoontuvalle valtion päämiesten Asem-kokoukselle, että ammattiyhdistysliikkeelle myönnetään virallinen asema Aasian ja Euroopan välisessä neuvotteluprosessissa. Ay-liike haluaa myös, että neuvottelut työelämän kysymyksistä vakiinnutetaan pysyvästi osaksi Asem-prosessia.
Liki 200 miljoonaa järjestäytynyttä työntekijää edustavien ay-järjestöjen johtohenkilöt kokoontuvat Helsinkiin torstaina ja perjantaina 7.-8. syyskuuta. Kaksipäiväisessä kokouksessa yksilöidään ay-liikkeen tavoitteita Asem-prosessiin.
Kansainvälinen ay-liike on jo pitkään vaatinut vastaavaa asemaa yhteistyöprosessissa kuin yritysmaailmaa edustavalla talousfoorumilla eli AEBF:lläkin on.
Ay-liike esiintyy omassa Asem-kokouksessaan Helsingissä poikkeuksellisen laajalla kokoonpanolla. Mukana ovat syksyllä yhdistyvät kaksi maailmanjärjestöä sekä alueelliset organisaatiot Euroopasta ja Asiasta. Poikkeuksellisen laajalla osanotolla ay-liike haluaa osoittaa, ettei sitä voida sivuuttaa Euroopan ja Aasian vuorovaikutuksen yhä lisääntyessä.
Ay-liike on esittänyt myös sosiaalisen ja työelämäulottuvuuden ottamista mukaan Asemiin. Se kasvattaisi ja vahvistaisi ay-liikkeen mielestä prosessia.
Kansalaisjärjestöt yhteistyössä
Sosiaalista ulottuvuutta ovat vaatineet lukuisat kansalaisjärjestöt, jotka pitävät parhaillaan kolmipäiväistä kokousta Paasitornissa Helsingissä. Myös niiden huolena on ollut globalisaation epäoikeudenmukainen jakautuminen.
Ay-liikkeen ja kansalaisjärjestöjen vaatimuksiin kuuluvat myös kansainvälisen työjärjestön ILOn työelämän perusoikeuksien toteutuminen kaikissa Asem-maissa, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja mm. Burman (Myanmar) pakkotyön lopettaminen.
Ay-liikkeen Asem-kokouksen järjestävät yhdessä Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälinen liitto VAKL (engl. ICFTU), Maailman työn liitto MTL (WCL) ja Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY (ETUC). SAK, STTK ja AKAVA ovat mukana järjestelyissä.
Kokoukseen osallistuvat mm. VAKL:n pääsihteeri Guy Ryder, MTL:n pääsihteeri Willy Thys ja EAY:n pääsihteeri John Monks, työministeri Tarja Filatov, ILOn toimitusjohtaja Kari Tapiola ja suomalaisten palkansaajajärjestöjen puheenjohtajat Lauri Ihalainen, Mikko Mäenpää ja Risto Piekka. Tasavallan presidentti Tarja Halonen vierailee kokouksessa perjantaina 8.syyskuuta.
Paasitornissa on meneillään kolmipäiväinen kansalaisjärjestöjen foorumi, AEPF. Siihen osallistuu yli 400 aktiivia noin 30 maasta. Foorumin pääaiheita ovat rauha ja turvallisuus, taloudellinen turvallisuus ja sosiaaliset oikeudet sekä demokratia ja ihmisoikeudet.
Kuvat
- Ylin kuva: Burman pakolaisjärjestöjen edustajat vaativat Paasipuistossa oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin vapauttamista. Samalla muistettiin kaikkia sotilasjuntan uhreja. Myös kansainvälinen ay-liike kampanjoi ihmis- ja työelämän oikeuksien toteuttamiseksi Burmassa.
- Alempi kuva: Paasipuistoon ripustetussa julisteessa siteerataan kotiarestiin suljettua Burman oppositiojohtajaa Aung San Suu Kyitä: &#;8221Käyttäkää vapauttanne edistämään meidänkin vapautumistamme.” Myös kansainvälinen ay-liike kampanjoi ihmis- ja työelämän oikeuksien toteuttamiseksi Burmassa.
Lisämateriaalia
- Ay-liikkeen tavoitteet ASEMin kehittämiseksi
- Ay-liikkeen ASEM-huippukokouksen ohjelma
- Ay-järjestöjen julkilausuma 6. ASEM-huippukokouksen asialistasta (pdf)
Lue myös
- Ammattiyhdistysliikkeen ASEM-huippukokous 7.-8.9.2006 Helsingissä (uutinen 5.9.2006)
Lisätietoja
- johtaja Marjaana Valkonen, SAK, puh. 0400 705 136
- kv-päällikkö Risto Kousa, STTK, puh. 040 501 6510
- kansainvälisten asioiden asiamies Pia Björkbacka, AKAVA, puh. 020 748 9407