Lomapostia: Etsi hyvä unirytmi
Hyvä yöuni ei ole itsestäänselvyys. Työterveyslaitos kertoo, että univaje horjuttaa henkilön tarkkaavaisuutta, muistia ja oppimista sekä vähentää luovuutta. Virkeä ja hyvin nukkunut ihminen on tehokas ja tarkkaavainen.
Kuten suomalaisten työ, vapaa-aikakin on digitalisoitunut. Aikaa kulutetaan koneen ja television äärellä yhä useammin ja sosiaaliset suhteet vähenevät. Kuitenkin juuri sosiaalisella kanssakäymisellä on suuri merkitys palautumiseen ja mielenterveyden ylläpitoon.
Työajat ovat liukuneet epämääräisemmiksi ja poikkeavia työaikoja on paljon. Tärkeää on rytmittää rasitus ja lepo, eikä olla koko ajan valmiustilassa esimerkiksi kännykän tai sähköpostin äärellä.
Mieluisaakaan vapaa-aikaa ei pitäisi kokonaan aikatauluttaa. Lomalla on hyvä mahdollisuus etsiä itselleen hyvä unirytmi ja antaa sekä kehon että aivojen levätä.
Työterveyslaitos muistuttaa, että lepo on sekä fyysinen että henkinen prosessi.