Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Lisää valoa, vähemmän kompastu…

EU:ssa kampanjoidaan tänä vuonna liukastumis- ja kompastumistapaturmien ehkäisyn puolesta

Uutinen

Lisää valoa, vähemmän kompastumisia

Liukastumiset, kompastumiset ja kaatumiset ovat yleisin työtapaturmien syy Suomessa ja muualla Euroopan unionissa. Niitä voidaan estää huolehtimalla työtilojen riittävästä valaistuksesta.

Ensisijaisesti tiloihin pitäisi saada luonnonvaloa. Jos se ei ole mahdollista, on riittävä valo varmistettava keinovalolla. Valo ei saa häikäistä eikä näkökenttään jäädä liiallisista valoeroista johtuvia pimeitä kohtia.

Raili Perimäki– Työpaikalla liikkumista ei usein tunnisteta vaaratekijäksi. Sen pitäisi kuitenkin sisältyä työnantajan vastuulla olevaan lakisääteiseen riskien arvioimiseen, SAK:n työympäristöasiantuntija Raili Perimäki huomauttaa.

Kompastumisvaaraa voidaan vähentää merkitsemällä selvästi luiskat ja yksittäiset askelmat. Turvallisuutta lisää myös kulkualustojen pitäminen ehjinä ja siisteinä.

Raili Perimäki painottaa hyvän työsuojeluosaamisen merkitystä työtapaturmien ehkäisemissä.

– Ei riitä, että vain työsuojeluvaltuutetut koulutetaan. Myös työnantajan edustajien on ymmärrettävä vastuunsa ja perehdyttävä kunnolla työsuojeluasioihin.

Vuonna 2012 vakuutuslaitokset maksoivat Suomessa korvauksia yli 43 000 työtapaturmasta, jotka johtuivat putoamisesta, hyppäämisestä, kaatumisesta tai liukastumisesta. Kaikista palkansaajien korvatuista työtapaturmista niiden osuus oli neljännes.

Euroopan komission yhteydessä toimiva johtavien työsuojelutarkastajien komitea kampanjoi tänä vuonna liukastumis- ja kompastumistapaturmien ehkäisyn puolesta.