Lentoliikenteen lakko alkaa tänään
SLSY vaatii riittäviä lepoaikoja työvuorojen välillä
Lentoemäntien ja stuerttien lakko alkaa tänään klo 13.00. Matkustamohenkilökunnan uudesta työehtosopimuksesta neuvoteltiin eilen valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla myöhään yöhön asti, mutta sopimukseen ei päästy.
Valtakunnansovittelija Esa Lonka ei edes jättänyt kiistaan sovintoehdotusta, koska näkemykset ovat niin kaukana toisistaan. Uusista neuvotteluista ei toistaiseksi ole tietoa.
SLSY:n mukaan työnantajapuoli esittää liian mittavia heikennyksiä lehtoemäntien ja stuerttien nykyisiin työehtoihin, vapaapäiviin ja vapaa-aikaan. Työssä jaksaminen on jo nyt koetuksella. Lisääntyvä yötyö, alati kasvava työmäärä koneessa ja vapaa-ajalla edellytetty työ rasittavat sekä henkistä että fyysistä jaksamista. Pitkien työpäivien ja aikaero- ja kaukolentojen jälkeiset vapaat eivät nykyiselläänkään riitä työstä toipumiseen.
Näissä oloissa lentoemännillä ja stuerteilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä työtaisteluun, jossa päätavoite on inhimillistää nykyisiä työehtoja.
Matkustamohenkilökuntaa koskeva työehtosopimus umpeutui jo huhtikuussa. Sopimuksesta on yritetty neuvotella jo maaliskuusta 2010 alkaen, mutta aitoihin neuvotteluihin ei ole päästy ennen kuin nyt marraskuussa.