Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Lauri Ihalainen: Pätkätutkinto…

Uutinen

Lauri Ihalainen: Pätkätutkinto ei takaa kestävää työllistymistä

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen

SAK on huolissaan viime aikojen ammatillista osaamista koskevasta keskustelusta. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman luonnoksessa ehdotetaan, että työelämään voisi siirtyä myös ammatillisen perustutkinnon kapeallakin osalla. Tällaisilla pätkätutkinnoilla ei kuitenkaan vastata työmarkkinoiden osaamisvaatimuksiin.

– On selvää, että suppea osaaminen voi palvella lyhyellä aikavälillä ja kapeilla tuotantoaloilla työntekijän ja työnantajan intressejä. Pidemmällä aikavälillä kapea osaaminen johtaa usein työntekijän kannalta suureen riskiin kohdata työttömyys, korostaa SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen.

Vaihtoehtona pätkätutkinnoille SAK ehdottaa selvitystä siitä, olisiko oppivelvollisuutta laajennettava koskemaan myös toisen asteen koulutusta. Näin voitaisiin lisätä ammatillisen tutkinnon suorittaneiden nuorten määrää. Lisäksi tarvitaan mm. ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen vähentämiseksi tähtäävä toimenpideohjelma ja parempia edellytyksiä oppilaitoksille huolehtia tukea tarvitsevista nuorista.

Lauri Ihalainen puhui eilen SAKKI ry:n 20-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä. Ammattiin Opiskelevat – SAKKI ry on ammattiin opiskelevien oma etujärjestö. SAKKIssa on yli 90 000 jäsentä.