Lakko-oikeus vaarassa Egyptissä
Egyptissä armeijan edustaja kertoi sunnuntaina uutistoimisto Reutersille, että maan ylimmäksi valtaelimeksi noussut sotilasneuvosto aikoo kieltää ay-järjestöjen kokoukset. Käytännössä se merkitsisi lakko-oikeuden kieltämistä.
Maanantaina sotilasneuvosto ei kuitenkaan ilmoittanut kiellosta, vaan kehotti työntekijöitä lopettamaan lakkoilun. Neuvosto perusteli kehotustaan maan talouden ja turvallisuuden tarpeilla.
Lakkoilu alkoi 7. helmikuuta useissa teollisuuslaitoksissa ja on viime päivinä laajentunut myös julkishallintoon. Lakkolaiset ovat vaatineet palkkojen korottamista, työolojen parantamista ja useassa tapauksessa myös työorganisaatioidensa ylimpien johtajien erottamista.
Maanantaina sadat vapaan ay-liikkeen aktiivit osoittivat mieltään ammatillisen keskusjärjestön ETUF:n toimitalon edessä Kairon keskustassa. Perjantaina vallasta luopuneen presidentti Hosni Mubarakin kaudella ETUF toimi vallanpitäjien käsikassarana työntekijöitä vastaan.
Egyptiläisen sanomalehden Al-Masry Al-Youmin mukaan mielenosoittajat vaativat ETUF:n lakkauttamista ja sen johdon vetämistä oikeuteen vastaamaan toiminnastaan. Mielenosoittajat leimasivat ETUF:n johdon varkaiksi ja roistoiksi. Yleisen syyttäjän toimisto tutkii paraikaa ETUF:n puheenjohtajan Hussein Megawerin raha-asioita ja on kieltänyt häntä poistumasta tutkimuksen aikana Egyptistä.
ETUF:n ulkopuolella parin viime vuoden aikana syntyneet itsenäiset ay-järjestöt perustivat tammikuun lopulla 2011 uuden ammatillisen keskusjärjestön.