Lakko Foxconnissa päättyi
Foxconnin Hollolan ja Lahden tehtailla 16.2. alkanut lakko on päättynyt. Kiistan osapuolet hyväksyivät myöhään torstai-iltana piirisovittelija Esa Longan tekemän sovintoesityksen. Työntekijät voivat palata töihin heti, kuitenkin viimeistään maanantaina kello 14. Lakon tukitoimet lopetetaan välittömästi.
Sovintoesityksen mukaan Foxconnissa sovelletaan muovituoteteollisuuden työehtosopimusta ainakin 30.6.2006 saakka. Yrityksessä jatkossa sovellettavaa työehtosopimusta selvittelee sitä ennen työryhmä, johon kuuluvat edustajat Kemianliitosta, Metallityöväen Liitosta, Kemianteollisuus ry:stä ja Teknologiateollisuus ry:stä. Työryhmän puheenjohtajana toimii piirisovittelija Esa Lonka.
Foxconn valmistaa muovisia kännykänkuoria. Se vaihtoi työnantajaliittoa reilu vuosi sitten Kemianteollisuus ry:stä Teknologiateollisuus ry:hyn. Uuden sopimuskauden alkaessa Foxconn pyrki vaihtamaan yrityksessä noudatettavan työehtosopimuksen muovituoteteollisuuden sopimuksesta teknologiateollisuuden sopimukseen.
SAK:n työympäristöosaston johtaja Lauri Lyly on tyytyväinen, että osapuolet löysivät yhteisesti hyväksytyn mallin kiistan ratkaisemiseksi.
– Nyt aikaan saatu sovinto osoittaa, että vaikeiden asioiden käsittely on työmarkkinoilla mahdollista kärjistyneessäkin tilanteessa, Lyly toteaa.