Kunta-alalle neuvottelutulos
Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksista päästiin yhteisymmärrykseen perjantai-iltapäivällä. Neuvottelutuloksen mukaan sopimukset tulevat voimaan 1.2.2010 ja sopimuskausi päättyy 31.12.2011. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n edustajisto on kutsuttu koolle käsittelemään neuvottelutulosta tiistaina 9.2.2010.
JHL:n puheenjohtajan Tuire Santamäki-Vuoren mukaan kunta-alan neuvotteluja sävytti talouskriisin synnyttämä kuntien talousahdinko. Vaikeissa oloissa saatiin kuitenkin neuvoteltua kelpo tulos. Edellisellä sopimuskierroksella aloitettua samapalkkaohjelmaa jatketaan, tosin niukemmalla summalla.
– Nyt käytimme noin puolet pienempää samapalkkaerää järjestöperusteisten palkkaerojen poistamiseen hoitoalalta sekä erityisesti sosiaalialan ja päivähoidon palkkojen korotuksiin, samoin ruokapalvelun ja mitoitettujen siivoustehtävien korotuksiin. Kohtuullistimme myös samapalkkaerän kohdennusta eri sopimusalojen kesken niin, että tekniset alat saivat edellistä kertaa selvästi suuremman osuuden samapalkkaerästä. Reivaus oli tarpeen, koska palkkauksen kilpailukykyisyys on teknisen alan tehtävissä viime vuosina heikentynyt, kirjoittaa Santamäki-Vuori blogissaan.
Harmillisena Santamäki-Vuori pitää sitä, että sopimus pelkistyi liki puhtaaksi palkkaratkaisuksi. Henkilöstön edustajien asemaan on uudessa sopimuksessa kuitenkin tulossa parannuksia.
SAK:laisten alojen työehtosopimusneuvotteluja seurataan osoitteessa www.sak.fi/sopimuskierros.