Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kunnanvaltuutetut päättävät ar…

Uutinen

Kunnanvaltuutetut päättävät arjesta

Marjatta Oinonen. Copyright: Mervi Sensio

Ay-liikkeen tavoitteena on ollut aikojen alusta saakka vaikuttaa yhteiskunnan meininkiin. Ei riitä, että palkansaajilla menee hyvin vain työpaikoillaan – yhtä tärkeää on, että palkansaajat saavat myös tarvittavat terveydelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset edut, joista päätetään tietysti kunnassa. Päättäjiksi tarvitaan sen vuoksi ihmisiä, jotka tuntevat työntekijöiden arjen ja ymmärtävät palkansaajien asioita.

SAK:n ay-aktiivit Marjatta Oinonen, Olli Sironen ja Jarno Töyrynen ovat kunnanvaltuutettuja. He myöntävät, että kiitosta näistä iltatöistään he saavat vain harvoin. YLE Mikaelin toimittaja Mervi Sensio kävi kysymässä, miksi he kuitenkin haluavat olla mukana. Lue ja kuuntele vastaukset YLE Mikaelin nettipalvelusta osoitteesta www.yle.fi/mikaeli.