Kuljetusliittojen yhteistyöhanke etenee
SAK:laiset kuljetusalojen liitot ovat perustaneet yhteistyöhanketta valmistelevan projektiorganisaation, joka koostuu projektihallituksesta ja useista asiantuntijatyöryhmistä. Yhteistyöhankkeen päämääränä on perustaa uusi noin 100 000 jäsenen logistiikka-alan ammattiliitto. Hankkeen ensimmäisen kokonaishahmotelman on määrä valmistua vuoden 2011 alkuun mennessä.
Liitot ottavat lopullisesti kantaa uuden liiton perustamiseen nyt käynnistyvän selvitystyön valmistuttua ja kokonaisharkinnan pohjalta. Uusi logistiikka-alan ammattiliitto voitaisiin alustavan aikataulun mukaan perustaa vuodenvaihteessa 2013-2014.
Kuljetusliittojen yhteistyöhankkeessa ovat mukana Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto, Ilmailualan Unioni, Posti- ja logistiikka-alan unioni, Suomen Merimies-Unioni, Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys sekä Veturimiesten liitto. Liittojen hallitukset pitivät tänään yhteisen kokouksen.
Myös raideliikenteessä yhteistyöhanke
SAK:laiset Rautatieläisten Liitto ja Rautatievirkamiesliitto ovat puolestaan käynnistäneet selvitystyön Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n kanssa raideliikennealan ammatillisen yhteisjärjestön perustamisesta. Suunnitteilla oleva järjestö aloittaisi toiminnan vuoden 2012 alussa ja se toimisi JHL:n sisällä. Rautatieläisten Liiton ja Rautatievirkamiesliiton jäsenten lisäksi uudessa yhteisjärjestössä olisivat mukana myös raitiovaunu- ja metroliikenteen työntekijät, jotka ovat jo JHL:n edunvalvonnan piirissä.