Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kompromissiesityksen kaatajat …

Uutinen

Kompromissiesityksen kaatajat ottavat suuren vastuun

Työmarkkinaosapuolet neuvottelevat eläkkeistä.

Julkisuuteen on tihkunut tietoja toimitusjohtaja Kari Puron esityksestä, jolla tarkennetaan marraskuussa 2001 solmittua eläkesopimusta. Osapuolet käsittelevät esitystä tiistaiaamuna.

Taustalla on erimielisyys siitä miten eläkkeet tulevaisuudessa pitäisi laskea. Tällä hetkellä eläke lasketaan erikseen kunkin työsuhteen kymmeneltä viimeiseltä vuodelta. Tämän on osoitettu rankaisevan työpaikkaa vaihtaneita ja palkitsevan yhä harvinaisemmaksi käyvää pitkää, nousujohteista työsuhdetta yhden ja saman työnantajan palveluksessa. Täsmälleen samoilla eläkemaksuilla lopullinen eläke voi muodostua hyvinkin erilaiseksi. Mm. SAK on pitänyt tärkeänä, että eläke jatkossa lasketaan henkilön koko työhistorian keskiansioiden mukaan. Tästä onkin ns. sosiaalipaketin yhteydessä sovittu, mutta aikataulu ja toteutustapa on vielä osittain auki.

Eläketurvakeskuksen laskelmat osoittavat, että sosiaalipakettiin sisältyvä koko työhistoriaan perustuva eläkelaskentamalli olisi edullinen valtaosalle palkansaajista.

Kari Puron esityksen mukaan eläke laskettaisiin koko työhistorian keskiansioiden perusteella vuoden 2005 alusta alkaen. Kuitenkin palkansaajalle, jonka työsuhde on voimassa 1.1.2005 ja joka jää tästä samasta työsuhteesta eläkkeelle 31.12.2015 mennessä, voitaisiin eläke laskea vielä nykymallin mukaisesti, jos se tuottaisi hänelle uutta mallia paremman lopputuloksen.

Kompromissiesityksessä viitataan myös valtion ehdolliseen lupaukseen kustantaa eläketurvaa eräiltä uusilta palkattomilta jaksoilta. Esim. hoitovapaa- ja opiskeluajalta kertyisi eläkettä aivan kuin henkilö olisi tämän tosiasiassa palkattoman jakson aikana ansainnut palkkaa 500 euroa kuukaudessa.

SAK:ssa pidetään valitettavana, että Akava ja STTK ovat kiirehtineet hylkäämään toimitusjohtaja Puron kompromissiesityksen.
– Esitys tuli niin paljon koulutettuja vastaan, että työeläkkeen perusajatus työstä karttuvana eläkkeenä alkoi hämärtyä, toteaa SAK:n yhteiskuntapoliittisen osaston johtaja Pertti Parmanne.

Jos esitys kaatuu, jäävät kaikkien palkansaajajärjestöjen jäsenistöltä uudistuksen hyödyt saamatta.
– Kompromissin kaatajat ottavan suuren vastuun, Parmanne toteaa.