Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kohtaavatko sukupolvet ay-liik…

Uutinen

Kohtaavatko sukupolvet ay-liikkeessä?

Maj-Len Remahl. Kuva: Ulla-Maija Hänninen

Ay-liikkeen olisi rakennettava siltoja nuorten ja kokeneempien sukupolvien välille. Nuorten ja varttuneiden työntekijöiden ajatukset olisi otettava tasapuolisesti huomioon ja kaikkia pitäisi kuunnella.

Näin ajattelevat sekä kirvesmies Sami Tenhonen, joka viime talvena lähti mukaan Rakennusliiton nuorisotoimintaan, että PAMin entinen puheenjohtaja Maj-Len Remahl, joka on tehnyt pitkän ay-uran Suomessa ja kansainvälisesti. Palkkatyöläinen-lehden haastattelema Sami Tenhonen on huolissaan siitä, että nyt ay-liikkeessä nuoret ja kokeneemmat ovat eriytyneet omiin joukkoihinsa:

– Sama ilmiö näkyy kaduilla ja työmailla, ihan kaikkialla. Nuoret ovat keskenään ja heille keksitään omaa toimintaa, jota vetää toiset nuoret. Oikeita paikkoja ja mahdollisuuksia nuorten ja vanhempien kohtaamisille ei ole.

Maj-Len Remahl ei ole sukupolvien eriytyneisyydestä yhtä huolissaan:

– Näin kauan kun olen saanut elää, olen huomannut, että väkisin ei voi eroja sukupolvien välillä poistaa missään toiminnassa. Tässähän piilee koko asian ydin. Nuoret ovat aina halunneet erottautua tietyssä vaiheessa ja tuoneet samalla jotakin uutta näkemystä toimintaan mukaan. Pieni taistelu paikoista auringossa on myös aika luonnollinen asia, kun on kysymys ihmisten toiminnasta, kirjoittaa Maj-Len Remahl SAK 2025 -blogissa.

SAK 2025 -blogi on osa SAK:n tulevaisuushanketta, joka kannustaa avoimeen keskusteluun ay-liikkeen toimintaympäristön muutoksista ja liikkeen muutostarpeista. Voit lukea Maj-Len Remahlin kirjoituksen ja osallistua keskusteluun osoitteessa blogit.sak.fi/sak2025. Sami Tenhosen haastattelu löytyy Palkkatyöläisen verkkosivuilta.