Käräjäoikeus hylkäsi palkkasaatavakanteen Kiljavan opistoa kohtaan
Hyvinkään käräjäoikeus antoi maanantaina 20.9. päätöksensä Kiljavan opiston entisen opettajan palkkasaatavia koskevassa oikeudenkäynnissä. Oikeus hylkäsi opiston entisen opettajan nostaman kanteen ja määräsi kantajan korvaamaan Kiljavan opiston oikeudenkäyntikuluja 300 000 euroa.
Jutussa oli kyse työehtosopimuksen määräysten tulkinnasta. Kuten valtaosa kansanopistoista, Kiljavan opistokin noudattaa opettajien työajan osalta yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaista kokonaistyöaikajärjestelmää, joka ei tunne ylityötä eikä ylityökorvauksia.
Kantajana toiminut opiston entinen opettaja on saanut tekemästään työstä työehtosopimuksen mukaisen palkan. Opettaja vaati kuitenkin ylimääräistä palkkaa niistä tunneista, jotka hän itse tulkitsi ylitöiksi. Lisäksi hän vaati erillistä korvausta sellaisista tehtävistä, jotka työehtosopimuksen mukaan on jo otettu huomioon palkassa. Käräjäoikeus katsoi opiston lailla, että opettajan vaatimus on perusteeton.
Hyvinkään käräjäoikeudessa käyty oikeusjuttu sai tarpeettoman massiiviset mittasuhteet. Kantaja haastoi oikeudenkäyntiin lähes 300 todistajaa, joista käräjäoikeus kuuli liki 70:tä. Kirjallisia todisteita kantaja toimitti oikeudelle yli 3 000 sivua. Oikeudenkäyntiaineisto paisui jutun kestäessä jatkuvasti. Oikeudenkäynnin venyminen johtui siis kokonaan kantajan toimista.
Kaiken kaikkiaan jutun käsittely kesti yli viisi vuotta. Kantaja teki käsittelyn aikana kantelun oikeuden kahdesta puheenjohtajana olleesta käräjätuomarista, mutta nämä esteellisyysvaatimukset hylättiin. Aivan loppuvaiheessa päätöksentekoa pitkitti vielä se, että kantaja esitti vahingonkorvauskanteen käräjäoikeuden puheenjohtajaa ja Suomen valtiota kohtaan.
Vaikka opettajan vaatimukset ovat olleet perusteettomia, Kiljavan opisto on ollut halukas sopimaan asian vähentääkseen jo syntyneitä vaurioita. Sopimusneuvotteluja käytiin useaan otteeseen, mutta ne eivät johtaneet tulokseen, koska kantaja oli haluton sopimaan asian.