Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kambodžan ammattiliittolaki ra…

Uutinen

Kambodžan ammattiliittolaki rajoittaa työntekijöiden oikeuksia

Kambodžan ammattiyhdistysliike kampanjoi maan hallituksen esittämän ammattiliittolain muuttamiseksi. Liittojen mielestä laki rajoittaa monin tavoin ammattiyhdistystoimintaa.

Kaikkiaan 27 kambodžalaista ammattiliittoa vetosi joulukuussa parlamenttiin, jotta niitä kuultaisiin hallituksen hyväksymästä lakiesityksestä. Vaikka esitystä valmisteltiin kauan, liikettä ei kuultu sen valmistelussa lainkaan.

CUMW -liiton puheenjohtaja Pav Sinan mukaan ammattiyhdistysliike on huolestunut lain liitoille tuomista rajoituksista sekä siitä, että kolmas osapuoli voi vaatia liiton lakkauttamista, kertoo Khmer Times -lehti.

Laki muun muassa vaatii ammattiliittoja selvittämään viranomaisille 15 päivän kuluessa muutokset pankkitileillä ja jäsenmäärissä. Tämä tarkoittaisi käytännössä jatkuvaa raportointia. Puutteet raportoinnissa voivat johtaa liiton rekisteröinnin peruuttamiseen.

– Laki on tehty työntekijöille, ei hallitukselle. Sen tulisi siis olla työntekijöiden etujen mukainen, Pav Sina sanoo.

Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC sanoo lain leikkaavan liittojen oikeuksia tavalla, joka on ristiriidassa Kansainvälisen työjärjestö ILO:n yleissopimuksen 87 kanssa. ITUC laati asiakirjan, jossa se osoittaa lain kymmenen huolestuttavinta kohtaa.

Laki kieltäisi järjestäytymisen muun muassa julkisen alan työntekijöiltä, poliisilta, lento- ja meriliikenteen työntekijöiltä sekä kotiapulaisilta.

Liiton kokoukset olisivat päätösvaltaisia vain, jos enemmistö jäsenistä on paikalla. Järjestäytymiseen tarvitaan vähintään kymmenen ihmistä, mikä saattaa rajoittaa toimintaa pienellä työpaikalla.

– Tämä (laki) on jälleen yksi esimerkki hallituksesta, joka epäonnistuu kansakunnan työvoiman suojelussa maailmaa nyt hallitsevien globaalisten toimitusketjujen hyväksikäytön järjestelmässä, sanoo ITUC:n pääsihteeri Sharan Burrow.

Heikki Jokinen / Vapaa toimittaja