Kaksi miljoonaa brittiä lakossa hallituksen eläkepolitiikkaa vastaan
Britannian julkisen sektorin työntekijät protestoivat keskiviikkona laajalla lakolla hallituksen eläkepolitiikkaa vastaan. Ympäri maata järjestetään satoja mielenosoituksia ja muita protestia tukevia tapahtumia.
Lakkorintamaan on yhtynyt 30 ammattiliittoa. Ne arvioivat, että lakkoon osallistuu kaksi miljoonaa julkisalojen työntekijää.
Työntekijät pitävät epäoikeudenmukaisena suunnitelmia, joiden mukaan heidän eläkemaksujaan korotetaan tuntuvasti ja samalla eläke-etuihin tehdään merkittäviä huononnuksia.
Hallitus aikoo kerätä vuodesta 2014 lähtien julkisen sektorin työntekijöiltä vuosittaisia eläkemaksuja yli 3,2 miljardia euroa enemmän kuin tänä vuonna. Monen eläkemaksu nousee yli 100 euroa kuukaudessa.
Palkat jäädytetty vuoteen 2013 saakka
Eläkemaksujen korottaminen alentaa työntekijöiden elintasoa, sillä hallitus on jäädyttänyt palkat vuoteen 2013 asti ja ilmoittanut sallivansa ainoastaan yhden prosentin palkankorotukset sitä seuraavina kahtena vuotena. Inflaatio etenee tällä hetkellä noin viiden prosentin vuosivauhdilla.
Ammattiliitot leimaavat eläkemaksujen korottamisen erityisen epäreiluksi sen vuoksi, että kertyneet varat on tarkoitus käyttää valtion budjettialijäämän pienentämiseen.
Eläkemaksujen nostosta huolimatta eläkkeiden tasoa ollaan alentamassa. Siihen johtaa eläkkeiden sitominen kuluttajahintaindeksin sijasta vähittäishintaindeksiin.
Hallituksen eläkepolitiikka rankaisee pahiten julkisen sektorin naistyöntekijöitä. Heidän eläkeikänsä nostetaan huhtikuuhun 2020 mennessä nykyisestä 60 vuodesta 66 vuoteen, jolloin se olisi sama kuin miehillä. Hallitus on aientanut eläkeiän nostoa aiemmista suunnitelmista monella vuodella.
Ay-liike vaatii hallitusta suostumaan todellisiin neuvotteluihin eläkepolitiikasta. Toukokuussa 2010 valtaan noussut konservatiivien ja liberaalidemokraattien hallitus on linjannut eläkepolitiikkansa ohittaen ay-järjestöjen näkemykset.