Kaikilla on oikeus kunnon työhön
Maailman kunnon työ -päivä 7. lokakuuta
Palkansaajaliike viettää 7. lokakuuta kunnon työn päivää eri puolilla maailmaa. SAK, STTK ja Akava viettävät päivää työn merkeissä. Marraskuussa 2006 perustettu uusi ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC haluaa yhteisenä toimintapäivänä painottaa kunnon työn merkitystä oikeudenmukaisen globalisaation toteuttamisessa. ITUC kokoaa yhteen 168 miljoonaa palkansaajaa 155 maasta.
Kaikilla on oikeus työhön, joka takaa toimeentulon ja mahdollisuuden hyvään elämään. Kansainvälinen ammattiyhdistysliike vaatii työelämän perusoikeuksien toteuttamista kaikkialla maailmassa. Näihin Kansainvälisessä työjärjestössä ILO:ssa sovittuihin perusoikeuksiin on sitouduttu laajasti, mutta niiden toteutuminen etenee hitaasti.
Nyt tarvitaan valtiolta entistä vahvempaa sitoutumista ja määrätietoista toimintaa. Palkansaajilla tulee olla oikeus järjestäytyä vapaasti ja neuvotella työehdoista. Lapsityöstä on päästävä kokonaan eroon. Kaikilla lapsilla on oikeus lapsuuteen ja oikeus käydä koulua. Oikeus koulutukseen edistää monin tavoin ihmisoikeuksien toteutumisesta ja köyhyyden vähentämistä. Pakkotyö ja syrjintä työelämässä on lopetettava. Työ ei saa vaarantaa terveyttä ja turvallisuutta.
Yhteistyötä ILO:n kanssa
Palkansaajajärjestöt tähdentävät, että Suomen on toimittava aikaisempaa koordinoidummin kansainvälisessä yhteistyössä työelämän perusoikeuksien toteuttamiseksi. Suomen tulee kehittää yhteistyötä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n kanssa yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa. Kehitysyhteistyöresursseja on suunnattava ILO:n kanssa toteutettaviin kunnon työtä edistäviin hankkeisiin.
Suomen kehitysyhteistyössä pitäisi voimakkaammin edistää kunnon työtä, sillä se on paras tapa päästä ylös köyhyydestä. Työelämän perusoikeuksia on edistettävä myös kauppapolitiikassa. Suomen tulee olla aktiivinen vaikuttaja Euroopan unionissa. EU:lla on tärkeä asema sosiaalisesti oikeudenmukaisen globalisaation edistämisessä.
Mielenosoitus kunnon työn puolesta Pariisissa
Eurooppalainen palkansaajaliike kokoontuu tänään 7.10. Pariisissa yhteiseen mielenosoitukseen kunnon työn puolesta. Mieltä osoitetaan myös siksi, että EU:ssa käsittelyssä olevasta työaikadirektiivistä uhkaa tulla EU:n ensimmäinen työelämän huononnusdirektiivi. Työntekijöillä on oltava myös säälliset työajat.
Palkansaajajärjestöt korostavat yritysten sosiaalista vastuuta kotimaassa ja maailmalla. Kansainvälinen ammattiyhdistysliike on tehnyt viime vuosina vastuullista yritystoimintaa koskevia puitesopimuksia useiden monikansallisten yritysten kanssa. SAK, STTK ja Akava odottavat, että myös suomalaiset yritykset vihdoinkin neuvottelisivat puitesopimuksia. Yrityksillä on maailmanlaajuisesti tärkeä rooli työelämän perusoikeuksien toteuttamisessa.
Palkansaajaliike maailmalla yhtenä rintamana
Maailma on tänään entistä pienempi. Se mitä tapahtuu maapallon toisella puolella, koskettaa yhä useammin myös meitä. Suomi ei ole irrallinen saareke. Globaalissa maailmassa keskinäinen riippuvuus on entistä suurempaa.
– Suomalaiset palkansaajajärjestöt tukevat monella tavalla kehitysmaiden ammattiyhdistysliikettä. Olemme osa maailmanlaajuista palkansaajaliikettä ja mukana yhteisessä rintamassa tekemässä joka päivä työtä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja paremman huomisen puolesta, muistuttavat puheenjohtajat Lauri Ihalainen, Mikko Mäenpää ja Matti Viljanen.
Suomikaan ei ole valmis. Työelämän kiivas tahti, pätkätyöt ja jatkuva rakennemuutos lisäävät epävarmuutta ja turvattomuutta. SAK, STTK ja Akava muistuttavat, että vahva ja yhtenäinen ammattiyhdistysliike on palkansaajien turva kaikkialla maailmassa.
Maailman kunnon työ -päivän nettisivut löytyvät osoitteesta www.wddw.org.