Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ilmastosopimus vihdoin maailma…

Uutinen

Ilmastosopimus vihdoin maailmanlaajuiseksi

Durbanin ilmastokokouksessa sovittiin kaikkia maita koskevista päästövähennyksistä, mutta niiden määrä on vielä tummien pilvien varjossa. Kuva: Pia Björkbacka.

Ay-liike olisi toivonut jo konkretiaa tekstiin

Maailmanlaajuisen ilmastosopimuksen aikaansaamisesta päästiin viimein varhain sunnuntaiaamuna sopimukseen Durbanissa. Myös suppeammasta Kioton sopimuksen toisesta kaudesta ja vihreän ilmastorahaston toiminnan suuntaviivoista sovittiin. Kioton sopimuksen toinen kausi siis astuu voimaan vuonna 2013, ja se velvoittaa EU-maita, Australiaa ja Uutta-Seelantia vähentämään päästöjään.

Toisaalta niinkin oleellisesta asiasta kuin vähennettävien päästöjen määrästä ei ole sovittu vielä mitään, vaikka Durbanissa päästiinkin sopimukseen siitä, että kaikki maailman maat alkavat vuonna 2020 vähentää päästöjään vuonna 2015 allekirjoitettavan sitovan sopimuksen pohjalta.

&#;8211 Sopimuksen väljyys on huolestuttavaa, sillä erityisesti jatkuvasti päästöjään kasvattavien uusien talouksien kuten Kiinan, Brasilian ja Intian päästöt kasvavat kovaa vauhtia. Oletettavasti myös siitä, miten sopimus sitoo osapuolia, käydään vielä monta tiukkaa vääntöä, ennustaa SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Pia Björkbacka, joka seurasi neuvotteluja ay-liikkeen edustajana.

Kehittyvien maiden lisäksi suuria kasvihuonekaasujen päästäjiä ovat edelleen myös USA ja Kanada. Niistä kumpikaan ei sitoutunut Durbanissa Kioton sopimuksen toiseen kauteen, joka on toistaiseksi ainoa maita laillisesti sitova sopimus. Kioton toiseen kauteen eivät suurista talouksista sitoutuneet myöskään Japani ja Venäjä.

– Sekin on erittäin huolestuttavaa, sillä käytännössä EU-maiden, Australian ja Uuden-Seelannin sitovasti lupaamat päästövähennykset muodostavat koko maailman päästöistä vain noin 15 prosenttia, Björkbacka toteaa.

Mistä rahat vihreään ilmastorahastoon?

Vihreän ilmastorahaston osalta ei edelleenkään tiedetä, mistä rahaston 100 miljardin dollarin varat kerätään vuoteen 2020 mennessä. Maailman ay-liike olisi nähnyt mielellään sopimusteksteissä jo kirjauksia mm. varainsiirtoverosta ja meriliikenteen globaaleista maksuista eli ns. bunkkerimaksuista.

– Kaikesta huolimatta Durbanissa mentiin mielestäni eteenpäin, koska maailmanlaajuisesta ilmastosopimuksesta ja sen aikataulusta päästiin Durbanissa yhteisymmärrykseen. Jo se on arvokasta. Vaikka globaali sopimus ei velvoita vielä moneen vuoteen Kioton toisen kauden ulkopuolella olevia maita, ikuisena optimistina toivon, että Durbanin päätös saa kaikki maat toiminaan kansallisesti niin, että kasvihuonekaasupäästöt saadaan laskemaan maailmanlaajuisesti viimeistään vuonna 2015.

Pia Björkbacka kirjoitti blogia kahden viikon jaksostaan Durbanin ilmastoneuvotteluissa. Lue blogista lisää hänen mietteitään.