Hallitus veti jo kesällä pois esityksen määräaikaisten työsuhteiden sallimisesta ilman perusteluja alle 30-vuotiaille vähintään kolme kuukautta työttömänä olleille nuorille.
Viime viikolla hallitus muutti aiempaa esitystään, jossa pienten alle 10 (alun perin hallitus esitti alle 20) hengen yrityksissä henkilöstä johtuva irtisanominen olisi ollut aiempaa helpompaa. Muutetussa esityksessä ei ole enää henkilöstömäärää vaan yrityksen koko otetaan huomioon irtisanomisperusteen kokonaisarvioinnissa, kuten nykyisinkin on oikeuskäytännössä tehty. Esityksen perustelutekstejä ei kuitenkaan vielä ole tehty.
Hallituksen uusi esitys sisältää asioita, joita SAK on ajanut.
Hallitus suositteli, että jäsenliitot käsittelevät maan hallituksen uuden esityksen hallinnoissaan. Moni liitto ilmoitti SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen keskeyttävänsä työtaistelutoimet toistaiseksi. Niitä ei ole kuitenkaan päätetty lopettaa.
Lue, millaisia päätöksiä ammattiliitot ovat tehneet työtaistelutoimien jatkosta.
Tutustumme huolellisesti hallituksen muutettuun esitykseen irtisanomista koskevasta lakimuutoksesta. Selvitämme myös, mitä hallituksen lupaama kolmikantainen neuvotteleminen käytännössä tarkoittaa. Me edellytämme aitoa kolmikantaista sopimista ja aitoja vaikutusmahdollisuuksia.