Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Fujitsu tuomittiin korvaamaan …

Uutinen

Fujitsu tuomittiin korvaamaan irtisanomiset työntekijöille

Korkein oikeus tuomitsi tietokonevalmistaja Fujitsun maksamaan 2,5 miljoonan korvaukset irtisanotuille työntekijöille yhteistoimintalain laiminlyönnistä.

Fujitsun Espoon Kilossa sijainnut tietokonetehdas lopetettiin vuoden 2000 alussa ja noin 450 tehtaan työntekijää irtisanottiin. Suuri osa irtisanotuista siirsi hyvityssaatavansa ammattiliitoille perittäväksi. Työnantajana ollut Fujitsu oli alankomaalaisen emoyhtiön suomalainen tytäryhtiö. Ammattiliitot esittivät, että emoyhtiö oli tehnyt tosiasiallisen päätöksen Kilon tehtaan lopettamisesta jo ennen kuin yhteistoimintaneuvottelut tytäryhtiössä oli edes aloitettu.

KKO pyysi asiassa ennakkoratkaisun Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta (EYT) niin sanotun joukkovähentämisdirektiivin tulkinnasta. EYT antoi asiassa ratkaisun viime syyskuussa, minkä perusteella KKO totesi Fujitsun laiminlyöneen työnantajana neuvotteluvelvoitteensa. Tytäryhtiön olisi tullut käydä yhteistoimintaneuvottelut ennen kuin emoyhtiö teki tuotannon keskittämisestä ratkaisun, joka merkitsi tytäryhtiön toiminnan olennaista supistamista.

– Rikkomus johtui ilmeisestä huolimattomuudesta neuvottelujärjestyksen noudattamisessa, joten hyvitystä työntekijöille voi pitää kohtuullisena, SAK:n lakimies Jari Hellsten arvioi.

KKO:n ratkaisussa sovellettiin vanhaa yhteistoimintalakia, joka on nyttemmin korvattu kahdella 1.7.2007 voimaan tulleella lailla, lailla yhteistoiminnasta yrityksissä ja lailla yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä. Uusien lakien neuvotteluvelvollisuutta koskevat säännökset poikkeavat jonkin verran vanhan yhteistoimintalain vastaavista säännöksistä.