Eurooppalainen ay-liike kokoontuu Ateenaan
Eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen johto kokoontuu reilun kahden viikon kuluttua Ateenaan päivittämään tulevaa työlistaansa. Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön EAY:n pääasiallinen tehtävä on vaikuttaa EU:n politiikkaan, mistä syystä asiatkin ovat selvillä: ajankohtaisen talouskriisin ja sosiaalisten oikeuksien vahvistamisen ohella tarvitaan suurempi järjestäytymisaste joka puolella Eurooppaa.
EAY:n hallitus valmisteli edustajakokoukselle esitettävää asiakirjaa kokouksessaan tällä viikolla. Valtaosa asioista on sellaisia, joista ollaan täysin yksimielisiä, mutta pari kiperääkin kysymystä mahtuu toki joukkoon.
Merkittävin ay-liikkeen tavoitteisiin liittyvä keskustelu käytiin minimipalkka-minimitulo-kysymyksen ympärillä. Asiahan on ollut myös Euroopan parlamentissa esillä, ja keskustelun linjatkin tuntuvat kulkevan samoja teitä. Linjauksen tekoa vaikeuttaa se, että selvät määritelmät siitä, mitä tavoitellaan, ovat vielä hakusessa. Osa puhuu lakisääteisen minimipalkan autuaaksitekevästä voimasta, toiset puolestaan korostavat vähimmäistoimeentulon rakentamista työn ja sosiaaliturvan avulla.
Yhteisen eurooppalaisen vähimmäistason ja sen määräytymisen aikaansaaminen on vähintäänkin haastava tehtävä, kun järjestelmät ovat kovin erilaisia ja elintasoerot huikeita. Keskustelu on kuitenkin tarpeen, ja Ateenasta todennäköisesti saadaan velvoite ryhtyä pohdintaan toden teolla.
Siirtolaisuuskeskustelu lisääntyy
EAY:n toiminnassa työperäiseen maahanmuuttoon liittyvät asiat ovat olleet esillä jo pidemmän aikaa. Perusperiaatteena on pidetty ja pidetään jatkossakin tasa-arvoista kohtelua. Kukaan ei halua lisätä kaksien työmarkkinoiden tai harmaan talouden osuutta.
Liikkuvan ja maahanmuuttajatyöväestön järjestäminen ammattiliittoihin ei kuitenkaan vielä ole edennyt toivotulla tavalla. Positiivisia esimerkkejä tietysti on. Esimerkiksi Laval-tapaus herätti ruotsalaiset tositoimiin ja tulostakin on tullut. Myös Suomessa liitot ovat panostaneet asiaan.
Nähtäväksi jää, kuinka suuren osan varsinaisen kokouksen keskusteluista saavat EU:n ulkopuoliset tapahtumat ja niiden seuraukset. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan nykyiset ja odotettavissa olevat pakolaisvirrat voivat räjäyttää pimeän työn markkinat Euroopassa ja aiheuttaa suuria sosiaalisia ongelmia. Myös ay-liikkeen on hyvä olla mukana keskustelussa, kuinka pakolaisongelma ratkaistaan.
Reijo Paananen
Reijo Paananen toimii Suomen palkansaajakeskusjärjestöjen yhteisen EU-edustuston FinUnionsin asiantuntijana Brysselissä 2010-2013. Paanasen kirjoitus on julkaistu FinUnionsin uutiskirjeessä 29.4.2011.
EAY:n 12. edustajakokous 16.-19.5.2011 Ateenassa
<style>table.taulukko#id5226768 { border-left-width: 1px; border-top-width: 1px; border-right-width: 0px; border-bottom-width: 0px;}table.taulukko#id5226768 th { border-right-width: 1px; border-bottom-width: 1px; border-left-width: 0px; border-top-width: 0px;}table.taulukko#id5226768 td { border-right-width: 1px; border-bottom-width: 1px; border-left-width: 0px; border-top-width: 0px;} th#id5226768_1 { width: 100%; } td#id5226768_1 { width: 100%; } </style><table class=”taulukko” style=” background-color: #EBEBEB” id=”id5226768″ width=”100%” border=”1″ cellpadding=”5″ cellspacing=”1″>
- Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY edustaa eurooppalaista ay-liikettä Euroopan tason työmarkkinaneuvotteluissa.
- EAY:n jäsenjärjestöjä Suomessa ovat SAK, STTK ja Akava.
- EAY:n edustajakokous järjestetään 4 vuoden välein.
- Edustajakokoukseen osallistuu 83 jäsenjärjestön edustajina 398 edustajaa ja eri alojen ammattisihteeristöjen edustajina 69 edustajaa. Lisäksi naiskomitealla, alueiden komitealla IRTUC:lla, nuorisokomitealla, eläkeläisten FERPAlla ja ylempien toimihenkilöiden EuroCadresilla on kaikilla 10 edustajaa. Tarkkailija-asemassa olevilla neljällä järjestöllä on myös oikeus nimetä yhteensä 12 edustajaa.
- SAK:lla on edustajakokouksessa seitsemän äänioikeutettua edustajaa ja kaksi varaedustajaa.
- EAY:tä kahdeksan vuotta johtanut britti John Monks jättää pääsihteerin tehtävän. Uudeksi pääsihteeriksi valitaan UNI Euroopan aluesihteerinä toiminut ranskalainen Bernadette Ségol.
- EAY:n puheenjohtajaksi seuraavaksi kaudeksi valitaan Espanjan CCOO:n puheenjohtaja Ignacio Fernández Toxo. Edellinen puheenjohtaja, Ruotsin LO:n Wanja Lundby-Wedin jatkanee kunniapuheenjohtajana eläkkeelle jäämiseensä toukokuuhun 2012 saakka.