Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Eurooppa-päivää – järjellä ja …

Eurooppa-päivä tuo unionin lähemmäs kansalaisia.

Uutinen

Eurooppa-päivää – järjellä ja tunteella

Lähestyvät eurovaalit näkyvät tänään vietettävän Eurooppa-päivän ohjelmistossa. Helsingissä nuoret ehdokkaat ja puolueiden puheenjohtajat kohtaavat paneeleissa. Päivään mahtuu myös musiikkia, tanssia ja tietoiskuja.

Suomessa Eurooppa-päivää juhlitaan eri puolilla Suomea. Toritapahtumat, tanssi- ja musiikkiesitykset, katuteatterit, elokuvat, seminaarit ja eurooppalaiset ruokaherkut ovat jo perinne useilla paikkakunnilla.

Helsingissä, Lasipalatsin Bio Rexissä teemoja ovat tänä vuonna eurovaalit sekä nuorten osallisuus ja demokratia. Aamupäivällä kello 11.30 nuoret eurovaaliehdokkaat kohtaavat paneelissa ja iltapäivällä kello 14 vuorossa on puolueiden puheenjohtajat.

Taiteellisesta ohjelmasta vastaa muun muassa Irina Björklund. Hän tulkitsee ranskaksi suomalaisia lauluhelmiä. Paneelit ja koko tapahtuman juontaa Simo Frangén.

Rauhan ja yhtenäisyyden päivä

Bio Rexin aula on varattu kansalaisjärjestöjen, puolueiden ja eurovaaliehdokkaiden käyttöön. Opiskelijoiden oma Hei, kuule EU! -kampanja näkyy myös tapahtumassa.

– Nuorisotyöttömyys on ratkaistava tulevan vaalikauden aikana. Tähän työhön tarvitaan koko Eurooppaa. Näemme tärkeänä, että opiskelijat kiinnostuvat vaikuttamisesta myös vaalien välillä, Suomen opiskelijakuntien liitto SYL:n hallituksen varapuheenjohtaja Jari Järvenpää muistuttaa.

Suomessa Eurooppa-päivää on vietetty unioniin liittymisestä eli vuodesta 1995 lähtien. Päivämäärä ei ole sattumaa. Vuonna 1950 toukokuun 9. päivä Ranskan ulkoministeri Robert Schuman ehdotti Euroopalle uudenlaista poliittista yhteistyötä. Ehdotusta pidetään Euroopan unionin alkuna.

Eurooppa-päivän ohjelma löytyy Euroopan komission Suomen edustuston verkkosivuilta. Päivää voi seurata Twitterissä ja Instagramissa aihetunnuksella #eurooppapäivä