Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Euroopan ay-väki liikkeellä 29…

Uutinen

Euroopan ay-väki liikkeellä 29. syyskuuta

EAY järjestää syyskuussa Euroopan laajuisen toimintapäivän.

Eurooppalainen ay-liike osoittaa mieltään leikkauksia vastaan Euroopan ammatillisen yhteistyöjärjestön EAY:n organisoimana toimintapäivänä 29. syyskuuta. Päätapahtumaan Brysseliin odotetaan jopa 100 000 mielenosoittajaa eri puolilta Eurooppaa, muun muassa Saksasta, Ranskasta, Suomesta, Kreikasta ja Norjasta.

Eri maissa järjestetään lisäksi omia valtakunnallisia ja paikallisia tapahtumia. Suomessa toimintaa on suunnitteilla ainakin Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Turussa.

Ay-liikkeen huolena on, että julkisten menojen leikkaukset voivat johtaa työpaikkojen vähentymiseen ja lisääntyvään sosiaaliseen turvattomuuteen. Pahimmassa tapauksessa menojen karsimiset voivat johtaa epävarmassa ja haavoittuvassa taloustilanteessa Euroopan uuteen lamaan.

EAY:n jäseniä ovat Suomessa SAK, STTK ja Akava. EAY:hyn kuuluu noin 80 eurooppalaista keskusjärjestöä ja yhteensä reilut 60 miljoonaa jäsentä.

Suomessa järjestettäviä paikallisia tapahtumia:

Helsinki: Pääkaupunkiseudun Paikallisjärjestö, Kriittinen ay-verkosto KRAY ja joukko ammatillisia aluejärjestöjä, ammattiosastoja kansalaisliikkeitä järjestävät toritapahtuman Hakaniemen torilla klo 16-18; lisäksi yksittäisiä tempauksia eri puolilla kaupunkia
Iisalmi: Toritapahtuma Iisalmen torilla klo 11-14. Järjestäjänä Kriittisen ay-verkoston KRAY:n paikallinen toimintaryhmä
Joensuu: Torilla klo 17 alkaen mielenilmaus julkisen sektorin leikkauksia ja palvelujen huononemista vastaan. Klo 19 alkaen paneeli ”Kriisit ja ay-liikkeen mahdollisuudet” Wanhassa Jokelassa
Jyväskylä: Ay-asiaa ja hernesoppaa klo 15-18 Kävelykadun Kompassilla
Kerava: Tapahtuma teemalla Loppu leikkauksille! klo 15.30-16.30, Graffitiseinä, Nuorisotalo Häkki
Kuopio: Elvytystä, ei leikkauksia -teema esillä kyltein ja keskusteluin Kuopion torilla klo 11 alkaen
Loimaa: flyereiden jakoa keskustassa klo 16-19
Tampere: mielenilmaus Keskustorilla klo 12-14
Turku: SAK:n Turun Seudun Paikallisjärjestö ja paikalliset järjestöt ja kansalaisliikkeet järjestävät toritapahtuman klo 13-18. Tarjolla soppatykin antimia ja taustajärjestöjen edustajien puheita sekä keskustelua
Oulu: mielenosoitus- ja puhetilaisuus Rotuaarilla klo 17 alkaen. Järjestäjänä Äksöniä! Yhteiskunnallisen vaikuttamisen verkosto, mukana ay-liikkeen, sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden sekä palveluja käyttävien kansalaisten puheenvuoroja. Kello 18.30 Järjestötalolla pidettävässä keskustelutilaisuudessa alustaa Järvenpään sosiaalisairaalan ylilääkäri Antti Holopainen.

Lisäksi Vasemmistonuorten Ilmianna pomosi -kampanja käynnistyy toimintapäivänä uudelleen (lisätiedot Vasemmistonuorten verkkosivuilta sekä Facebookista).

Toimintapäivään liittyviä ideoita sekä tietoa tempauksista ja tapahtumista jaetaan Facebookissa Eurooppalainen toimintapäivä 29. syyskuuta -ryhmässä.