EU:n yhdenvertaisuusrekka Helsingissä ja Tampereella
SAK on mukana torstaina 10.8. Helsingin Rautatientorille saapuvan EU:n jättiläisrekan Moninaisuuden puolesta, syrjintää vastaan -tapahtumassa. Tapahtumassa jaetaan tietoa ja materiaalia työpaikkasyrjinnästä ja syrjintää vastaan toimivista järjestöistä.
EU-puheenjohtajakauden kunniaksi Helsingin visiitti avaa koko tämänvuotisen kiertuesesongin. Helsingistä Kiasman kupeesta bussi jatkaa matkaansa Tampereen Keskustorille, jossa tapahtuma järjestetään 12.8. Kaikkiaan rekka vierailee 13 maassa elokuun ja marraskuun välisenä aikana.
Rekan vetonaulana on tänä vuonna mm. interaktiivinen esteettömän liikkumisen rata, joka on suunniteltu kertomaan niistä esteistä, joita vammaiset kohtaavat arkipäivän elämässään. Kävijöitä pyydetään myös osallistumaan karaokekilpailuun, jossa pääsee esittämään rekkalavalta valitsemansa kappaleen moninaisuudesta kertovien laulujen kokoelmalta. Lisäksi rekan mukana kiertävässä näyttelyssä on esillä EU:n ”Irti stereotyypeistä” -julistekilpailun parhaat työt.
Helsingissä tapahtuma-alue avataan torstaina 10.8. klo 14, jolloin Capoeira Forca Natural aloittaa esityksensä Kiasman edessä. Ministeri Tuula Haatainen ja EU:n Suomen komission edustaja Marjatta Hautala avauspuheet kuullaan klo 15. Tapahtuma-alueen infopisteet, pelit ja testit ovat auki ja käytettävissä klo 19 asti. Tapahtuman aikana kuullaan myös puheenvuoroja ja nähdään erilaisia näytöksiä.
Helsingin tilaisuuden ohjelma
Tampereella tapahtuma alkaa lauantaina 12.8. klo 12, avaajana on apulaiskaupunginjohtaja Lasse Eskonen. Päivän aikana kuullaan eri puheenvuoroja ja monia kulttuuriesityksiä, mm. rap-yhtye, improvisaatioteatteria ja tanssiryhmä. Tampereella infopisteet, pelit ja testit ovat auki klo 17 asti.
Tampereen tilaisuuden ohjelma
Lisätietoa yhdenvertaisuusrekasta osoitteesta www.stop-discrimination.info.