Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Eläkkeelle jäädään keskimäärin…

Uutinen

Eläkkeelle jäädään keskimäärin 60,9-vuotiaana

Eläkkeellesiirtymisiän odote pysyi viime vuonna samana kuin edellisvuonna. Suomalaiset jäivät työeläkkeelle keskimäärin 60,9-vuotiaana.

SAK:n eläke- ja työura-asioiden päällikkö Kaija Kallinen pitää kehitystä kelvollisena, vaikkei ikä viime vuonna noussutkaan.

SAK:n eläke- ja työura-asioiden päällikkö Kaija Kallinen– Eläkkeelle jäädään edelleen selvästi vanhempina kuin vuonna 2009 määriteltiin tavoitteeksi. Työurat ovat siis pitenemässä ihan hyvää vauhtia, Kallinen arvioi.

Vuonna 2013 eläkkeellesiirtymisiän odote 25-vuotiaille oli 60,9 vuotta ja 50-vuotiaan odote 62,6 vuotta. Tiedot selviävät Eläketurvakeskuksen tilastoista.

Työeläkkeelle siirtyneistä valtaosa eli yli 70 prosenttia jäi suoraan vanhuuseläkkeelle.

– Se tarkoittaa, että 70 prosenttia viime vuonna eläkkeelle siirtyneistä oli työssä vähintään 63-vuotiaaksi, Kallinen huomauttaa.

Töissä ei voi jatkaa ellei niitä ole

Myös osa-aikaeläkkeelle siirtyneiden määrä kasvoi. Työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden määrä pysyi samana kuin edellisvuonna: 20 000 henkilöä jätti työelämän työkyvyttömyyden vuoksi.

– Yt-neuvottelut ja irtisanomiset erityisesti teollisuudessa ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että moni työntekijä, joka on ajatellut jatkaa työssä pidempään, onkin joutunut aikaistamaan eläkkeelle lähtöä, Kallinen huomauttaa.

Työeläkelakien mukaiselle vanhuuseläkkeelle voi siirtyä joustavasti 63–68 vuoden ikäisenä.

– Kaikki eivät voi valita, jatkavatko työssä 63 vuoden yli. Siihen vaikuttavat ennen kaikkea terveys ja se, onko töitä, muistuttaa Kallinen.

Tarkempia tilastotietoja eläkkeelle siirtyneistä löytyy Eläketurvakeskuksen nettisivujen osiosta eläkkeellesiirtymisikä