Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Eläkeuudistuksesta neuvotellaa…

Eläkeuudistuksessa on huomioitava myös nuoret ja raskasta työtä tekevät.

Uutinen

Eläkeuudistuksesta neuvotellaan tiiviisti

Työmarkkinajärjestöt ovat sopineet, että neuvottelutulos eläkeuudistuksesta syntyy syksyn aikana. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ei lupaa eläkeratkaisun syntyvän ennen maan hallituksen keskiviikkona alkavaa budjettiriihtä.

– Tässä pitää tapahtua aika paljon parin päivän aikana, että se ratkaisu on, mutta kova yritys on ja kova neuvottelutahti on päällä, Lyly sanoi Ylen aamu-tv:n puhelinhaastattelussa maanantaina.

SAK: Työssä jaksamista tuettava

SAK:n tavoitteena neuvotteluissa on vahvistaa keinoja, jotka tukevat työssä jatkamista nykyistä pitempään ja turvaavat nuorten eläkkeet. Lisäksi työkyvyn sekä työn fyysisen ja psyykkisen rasittavuuden on vaikutettava nykyistä enemmän eläkkeelle lähdön alaikärajaan.

Puheenjohtaja Lauri Lyly on korostanut julkisuudessa, että kyseessä on kokonaisratkaisu. Laajan neuvottelukokonaisuuden kaikki kysymykset ovat auki niin kauan kuin viimeinenkin asia on sovittu.

Eläkeuudistus voimaan vuonna 2017

Työeläkeuudistuksesta ja sen aikataulusta sovittiin syksyn 2013 työllisyys- ja kasvusopimuksessa. Lopullisen päätöksen eläkejärjestelmän uudistamisesta tekee eduskunta. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2017. Yksittäisiin muutoksiin saattaa kuitenkin tulla eripituisia siirtymäaikoja.

Uudistusta valmistelee työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvotteluryhmä. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöä neuvotteluissa edustavat puheenjohtaja Lauri Lyly, edunvalvontajohtaja Janne Metsämäki ja vastaava asiantuntija Katja Veirto.

Lauri Lyly tiistaiaamuna MTV3:lla

Puheenjohtaja Lauri Lyly kommentoi työura- ja eläkeneuvottelujen tilannetta tiistaiaamuna 26. elokuuta MTV3-kanavan Huomenta Suomi -lähetyksessä. Lähetystä voi seurata television lisäksi MTV:n Katsomo-palvelussa.

Lisätietoja ja tausta-aineistoa eläkeuudistuksesta.