Eläkejärjestelmästä kiistellään ympäri Eurooppaa
Yli kaksi miljoonaa protestoi Ranskassa
Ranskassa yli kaksi miljoonaa ihmistä osallistui tiistaina lakkoihin ja mielenosoituksiin, joilla vastustettiin pääministeri Jean-Pierre Raffarinin porvarihallituksen esityksiä valtion eläkejärjestelmän uudistamiseksi. Paineet muutoksiin ovat kovat, koska ranskalaisten ikäjakauma vanhenee nopeasti ja valtio ei ole rahastoinut varoja eläkkeiden maksamiseen, vaan hoitaa ne suoraan verovaroista. Asetelmaa kärjistävät julkisen sektorin työntekijöiden keskimäärin poikkeuksellisen varhainen eläkkeelle jääminen sekä heikko taloussuhdanne ja työttömyyden kasvu.
Edellisen kerran Ranskassa yritettiin uudistaa valtion eläkejärjestelmää vuosina 1993-1997. Silloin asialla oli pääministeri Alain Juppén oikeiston ja keskustan puolueista muodostama hallitus. Hanke kaatui ay-liikkeen ja vasemmistopuolueiden tiukkaan vastarintaan.
Tarkkailijoiden mukaan Raffarinin hallitus laskee sen varaan, että ay-liike ei pysy valtion eläkejärjestelmää koskevassa kiistassa yksimielisenä. Mahdollisen eripuran siemen voi piillä siinä, että valtion eläkejärjestelmän edut ovat paremmat kuin yksityissektorin eläke-edut.
Myös Itävallan äskettäinen yleislakko koski eläkejärjestelmää. Ay-liike vastustaa maan oikeistohallituksen kaavailemia rajuja heikennyksiä eläke-etuihin. Saksassa eläkejärjestelmästä kiisteltiin viime vuonna. Ay-liike vastusti sosialidemokraattien ja vihreiden hallituksen uudistushanketta, joka lopulta johti suunniteltua suppeampiin vanhan järjestelmän muutoksiin.
Paineita eläkejärjestelmän tasapainottamiseen on Italiassakin, mutta oikeistolainen pääministeri Silvio Berlusconi ei vaikuta halukkaalta tarttua suuria ristiriitoja lupaavaan asiaan.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut