Davosin ja Porto Alegren tapaamiset alkoivat torstaina
Ay-liike painostaa päättäjiä ja rakentaa yhteistyötä
Eilen torstaina 23.1. alkoi liike-elämän ja maailman muita huippujohtajia vuosittain Davosiin Sveitsiin kokoava Maailman talousfoorumi. Vaihtoehtoa maailman nykymenolle kehittelevien voimien Maailman sosiaalifoorumi puolestaan aloitti työnsä Porto Alegressa Brasiliassa. Davosin tapahtumaan osallistuu pari tuhatta henkeä. Porto Alegreen odotetaan jopa sataa tuhatta osanottajaa. Molemmat tapahtumat kestävät kuusi päivää.
Kansainvälinen ay-liike osallistuu sekä Davosin että Porto Alegren työskentelyyn. Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälinen liitto VAKL, jonka jäsenkuntaan SAK kuuluu, antoi tapaamisten aattona yhdessä muiden kansainvälisten ay-keskusten kanssa kannanoton, jossa järjestöt selostavat yleisellä tasolla näkemyksiään.
Kannanotossa todetaan, että viime vuonna keskeisistä maailmanlaajuisista tavoitteista etäännyttiin. Ay-liikkeelle niistä on keskeinen kohtuullisen työn järjestäminen kaikille. Järjestöt arvioivat, että myöskään kaikkien kansojen johtajien syyskuussa 2000 YK:ssa hyväksymän vuosituhatjulistuksen tavoitteita ei lähennytty. Julistuksen tärkein tavoite on köyhyyden vähentäminen.
Ay-liikkeen edustajat osallistuvat Davosin talousfoorumiin painostaakseen päättäjiä omaksumaan linjan, joka muuttaa globalisaatiota nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Keskeisenä keinona on vuoropuhelun syventäminen. Porto Alegressa ay-liikkeen edustajien päätehtävänä on kehitellä yhteistyötä muiden muutosvoimien kanssa.
Kannanottonsa konkreettisessa osassa ay-järjestöt korostavat, ettei koulutusta, terveyspalveluja eikä vesihuoltoa saa alistaa markkinoiden määräysvallalle. Kehitysmaita teollisuusmaiden on tuettava lisäämällä kehitysapua sekä antamalla kehitysmaille osittain, tai joissakin tapauksissa kokonaan, anteeksi niiden velat.
Lisätietoja tapahtumista Global Unionsin sivuilla.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut