Bushin vaalivoitto kärjisti eripuraa USA:n ay-liikkeen johdossa
Yhdysvalloissa ammatillinen keskusjärjestö AFL-CIO ja sen jäsenliitot käyttivät marraskuun alun presidentinvaaleihin noin 120 miljoonaa euroa. Summalla rahoitettiin ay-aktiivien ja muiden työtä demokraattien ehdokkaan John Kerryn valinnan puolesta.
Kerryn häviö George Bushille on heikentänyt AFL-CIO:n sisäistä yhtenäisyyttä, joka osoitti rakoilemisen merkkejä jo aiemminkin.
Nykyisen linjan näkyvin arvostelija, palvelualojen ammattiliiton SEIU:n johtaja Andrew Stern vaatii lisää tehoa työhön järjestäytymisasteen nostamiseksi. Uskottavuutta hänen näkemyksilleen antaa se, että Sternin johdolla SEIU:n jäsenmäärä on kasvanut nopeammin kuin muiden liittojen, ja SEIU:sta on tullut keskusjärjestön suurin liitto.
Yhdysvalloissa ainoastaan kolmetoista prosenttia palkansaajista kuuluu ammattiliittoihin.
Järjestäytymistyötä pitää Sternin mielestä keskittää erityisesti kauppaketju Wal-Martiin, jolla on Yhdysvalloissa miljoona työntekijää. Ay-liike ei ole kuitenkaan kyennyt pakottamaan Wal-Martia kollektiivisiin työehtoneuvotteluihin yhdessäkään sen tuhansista toimipisteistä. Wal-Mart on tunnettu kivikovasta linjastaan ammatillista järjestäytymistä vastaan. Stern korostaa, että Wal-Mart vaikuttaa yhä kielteisemmin muidenkin alojen työehtoihin. Sen vuoksi ay-liikkeen sillanpääasemien luominen Wal-Martin sisälle kuuluu ay-liikkeen kohtalonkysymyksiin.
Stern ehdottaa, että ay-liike käyttäisi vuosittain lähes 20 miljoonaa euroa työhön Wal-Martin työntekijöiden vetämiseen ay-liikkeeseen. Kaiken organisointityön yhteen lasketut määrärahat tulisi Sternin mielestä kaksinkertaistaa. Lisäksi keskusjärjestön jäsenliittojen määrä pitää Sternin mielestä pudottaa kolmasosaan nykyisestä, noin 20:een. Kiista toimintalinjasta on niin kärjistynyt, että Stern vihjaa keskiviikkona julkisuuteen tulleessa kirjeessään muille ay-johtajille, että vaihtoehtona on uuden ay-keskuksen rakentaminen AFL-CIO:n ulkopuolella. AFL-CIO:n johtajan John Sweeneyn kannattajien puolelta on puolestaan varoitettu keskusjärjestön jättämisestä, jos arvostelijat nousevat siellä valtaan.
AFL-CIO:n seuraava kongressi järjestetään vuonna 2005.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut Juhani Artto
juhani.artto@kaapeli.fi