Bolivialaiset äänestivät ay-johtaja Evo Moralesin presidentikseen
Bolivian presidentiksi nousee tammikuun lopulla Evo Morales, 46. Hänestä kouliutui kansanjohtaja jo nuorena, jolloin hän kohosi kokalehden tuottajien ay-organisaation vetäjäksi. Viime sunnuntain presidentinvaaleissa Morales sai alustavien tietojen mukaan yli puolet äänistä. Hänen kovin kilpailijansa on tunnustanut tappionsa.
Kansanedustaja aymara-intiaanien heimoon kuuluvasta Moralesista tuli vuonna 1997. Ehdokkuus vuoden 2002 presidentinvaaleissa tuotti hänelle kakkossijan.
Morales on kypsynyt maansa johtajaksi paitsi ay-toiminnassa myös monessa muussa kärkevässä yhteiskunnallisessa kamppailussa. Maailmanlaajuisesti tunnettuja niistä ovat kamppailut Bolivian mittavien kaasuvarojen ja Cochabamban vesilaitoksen omistuksesta. Kansainvälisen uutiskynnyksen ovat ylittäneet myös kansanliikkeet aiempien presidenttien syrjäyttämiseksi tehtävistään. Morales on toiminut kaikissa näissä keskeisessä roolissa.
Alustavan vaalituloksen julkistamisen jälkeen Morales vakuutti pitävänsä kiinni lupauksistaan parantaa köyhän enemmistön asemaa ja vaikutusvaltaa. Hallitusta muodostaessaan hän aikoo konsultoida kansalaisjärjestöjä, jotka tukivat hänen vaalikampanjaansa. Väestön enemmistö koostuu aymaroista ja muiden intiaaniheimojen jäsenistä.
Morales kannattaa intiaanien perinteen nojalla kokalehden tuotannon vapautta, mutta vastustaa niiden jalostamista kokaiiniksi ja huumekauppaa. Yhdysvallat on rahoittanut Boliviassa pitkään hankkeita, joiden päämääränä on ollut tuhota kokapensastarhat.
Tausta-artikkeli
Juhani Artto: Kokapensaiden kasvattajista tullut Bolivian ay-liikkeen selkäranka (Palkkatyöläinen 3.12.1991)
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut Juhani Artto
juhani.artto@kaapeli.fi