Ay-liike keskeinen voima Tunisian kansannousussa
(päivitetty 18.1.2011) Ay-liike toimi keskeisenä voimana kansannousussa, joka johti perjantaina Tunisian presidentin Ben Alin maastapakoon ja maan yksipuoluevallan kaatumiseen. Näin totesi maanantaina kansainvälinen ay-federaatio ICEM. Ay-liike järjesti perjantaina 2-tuntisen yleislakon.
Maanantaina muodostetussa uudessa hallituksessa useat kaatuneen hallituksen ministerit jatkavat avaintehtävissä, mutta myös vuosikymmeniä vainotun opposition edustajat nousivat vaikutusvaltaiseen asemaan. Hallitukseen valittiin kolme Tunisian ammatillisen keskusjärjestön UGTT:n edustajaa, mutta BBC:n mukaan he erosivat hallituksesta jo tiistaina.
UGTT oli esittänyt lauantaina, että uuteen hallitukseen ei pidä hyväksyä kaatuneessa hallituksessa toimineita ministereitä. Tiedot sortovaltaa edustaneiden ministereiden valinnasta uuteenkin hallitukseen herättivät maanantaina näkyviä protesteja Tunisian pääkaupungin Tunisin kaduilla, ja protestit jatkuivat tiistaina.
Pääministerinä jatkava Mohamed Ghannouchi ilmoitti maanantaina, että poliittiset vangit vapautetaan ja sananvapautta aletaan kunnioittaa. UGTT vaati näitä uudistuksia lauantaisessa kannanotossaan.