Ay-asiaa Euroopan sosiaalifoorumissa Istanbulissa
Euroopan sosiaalifoorumi alkoi tänään torstaina Turkin suurimmassa kaupungissa Istanbulissa. Turkkilaiset ay-järjestöt ovat näkyvästi foorumissa mukana. Sosiaalifoorumin keskeisiä teemoja ovat talous- ja työllisyyskriisi, hyvinvointipalvelujen turvaaminen sekä ilmastonmuutos ja ympäristökysymykset.
Ammattiliittoja käsitteleviä seminaareja järjestetään nelipäiväisessä foorumissa useita. Talous- ja työllisyyskriisin ohella ay-aktiiveja puhuttavia aiheita ovat mm. eläkkeet, nuorten osallistuminen, järjestäytyminen ja ay-toiminta monikansallisissa yrityksissä.
Sosiaalifoorumien tehtävä on toimia kansalaisyhteiskunnan vapaan keskustelun areenoina. Niitä järjestetään vuosittain eri puolilla maailmaa kansallisina ja kansainvälisinä. Monissa maissa ammattiyhdistysliike on yksi keskeisistä sosiaalifoorumin toimijoista. Viime vuosina ammattiliitot ovat osallistuneet entistä näkyvämmin myös suomalaisiin sosiaalifoorumeihin. SAK:laisista liitoista aktiivisia ovat olleet mm. Rakennusliitto, AKT, PAM, JHL ja TEAM. Tänä vuonna myös SAK järjesti Suomen sosiaalifoorumissa oman tilaisuuden itsensä työllistävien asemasta.
Euroopan sosiaalifoorumiin SAK:sta osallistuvat EU-asiantuntija Reijo Paananen ja tiedottaja Jenni Karjalainen, joista jälkimmäinen raportoi sosiaalifoorumista SAK 2025 -blogissa.