Ammattiliitto Kommunal pyrkii 1 778 euron vähimmäispalkkaan
Ruotsissa ammattiliitto Kommunal painottaa perjantaina jättämissään tes-tavoitteissa matalimpien palkkojen korottamista. Alin palkka pitää nostaa 1 778 euroon kuukaudessa, järjestö esittää. Voimassa olevissa taulukoissa koulutettujen vähimmäispalkka on 1 647 euroa kuukaudessa, kouluttamattomien 1 515 euroa kuukaudessa.
Kaikille jäsenilleen Kommunal haluaa vähintään korotuksen, joka turvaa reaaliansioiden tason säilymisen. Tältä osin liitto ei vielä konkretisoinut vaatimustaan.
Kommunalin sopimusvastaava Håkan Pettersson arvioi, että liiton vaatimusten toteutuminen merkitsisi noin 5,4 prosentin nousua henkilöstökuluihin. Työnantajapuolen edustajat päätyvät alustavassa laskelmassaan samalle tasolle. Ensikommenteissaan he ovat torjuneet näin suuren kustannusnousun.
Työnantajat kannattavat kuitenkin ratkaisua, jossa kuntien työntekijöiden palkat nousisivat hieman enemmän kuin yksityissektorin palkat.
Kommunalin alkamassa olevat neuvottelut koskevat kuntien ja maapäivien yli 400 000 työntekijän työehtoja. Liitto ajaa kaikille oikeutta kokopäivätyöhön ja osa-aikaisten työsuhteitten työviikon keston määrittelemistä vähintään 20-tuntiseksi. Lisäksi Kommunal haluaa, että määräaikaisia työsuhteita koskevia määräyksiä tarkennetaan.
LO-Tidningenin mukaan kuntien työntekijöiden keskipalkka on 2 009 euroa kuukaudessa. Se on 87 prosenttia konepajatyöläisten keskipalkasta. Tällä vuosikymmenellä ero on pienentynyt keskimäärin 0,3 prosenttia vuodessa.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta on toimittanut Juhani Artto
juhani.artto@kaapeli.fi