Yksin olet palkkaneuvottelussa aina heikoilla

Blogi 16.03.2017 15:13 Kaukoranta Ilkka
Kasvokuva Ilkka Kaukorannasta

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila on esittänyt palkkaneuvottelujen viemistä yksilötasolle ja väläytti jopa työehtosopimusten poistamista kokonaan. Huolet epäreilusta neuvotteluasetelmasta Mattila kuittasi:

– Ei työnantajilla ole varaa yksipuolisesti yrittää neuvotella. Ne jotka näin tekevät, eivät tule menestymään, koska hyvistä työntekijöistä on kilpailu.

Perustelu ei kestä päivänvaloa. Neuvotteluasetelma yksittäisen työntekijän ja yrityksen välillä on väistämättä epäreilu. Yksittäisen työntekijän koko toimeentulo riippuu työpaikasta, kun taas isolle yritykselle yksittäinen työntekijä on vain pieni rikka rokassa.

Neuvottelutilannetta voi pohtia esimerkiksi työttömän työnhakijan kannalta. Työttömällä on työttömyysturvan menettämisen uhalla velvoite ottaa vastaan tarjottua työtä. Jos kieltäytyy palkkatarjouksesta, ei saa työtä ja menettää sosiaaliturvan. Näistä lähtökohdista yksilökohtainen sopiminen ei ole reilua.

Työssä olevankaan näkökulmasta neuvottelutilanne ei ole tasapuolinen. Työntekijän tilanne on tukala, jos työnantaja tarjoaa yksilökohtaisissa neuvotteluissa palkanalennusta tai irtisanomista. Työntekijällä on usein yrityskohtaista osaamista ja kokemusta, jota hän ei pysty hyödyntämään toisessa työpaikassa. Tuottavuus ja palkka uudessa työpaikassa voisivat siksi jäädä alhaisemmiksi. Lisäksi uuden työpaikan löytämisessä voi kestää kauan. Tässä neuvottelutilanteessa yksittäisen työntekijän mahdollisuudet torjua työnantajan painostus ovat vähäisiä.

Asetelma saattaa olla vieras tai unohtua Elisan toimitusjohtajalta, joka on omatoimisesti neuvottelut itselleen puolentoista miljoonan euron palkan ja kultaisen kädenpuristuksen. Elisan asiakaspalvelussa mahdollisuudet sanella työehdot ovat kuitenkin hyvin erilaiset kuin yrityksen johdolla.

Tämän vuoksi tavalliset palkansaajat tarvitsevat yhdessä sopimisen ja työehtosopimuksen selkänojaa myös tulevaisuudessa. Työehtosopimusten lopettaminen jättäisi työpaikoilla palkansaajat vaille suojaa.

Ilkka Kaukoranta,

kirjoittaja on SAK:n pääekonomisti