Yritysten aika lunastaa työllistämispuheet
SAK:n Pertti Parmanne VM:n budjettiehdotuksesta:
Valtion ensi vuoden budjetin rakentamista on helpottanut yleinen luottamus Suomen talouteen. Kun pitkäaikainen tuloratkaisu on voimassa ja hallituksen budjettilinjat alkavat olla tiedossa, yrityksillä on nyt oltava rohkeutta lunastaa puheensa uusista investoinneista ja työpaikoista.
Valtiovarainministeriön budjettiehdotus vastaa hallituksen aiempia linjauksia ja on siten yllätyksetön. Palkansaajien tuloveronkevennykset toteutuvat tuloratkaisun mukaisina. Ehdotettujen uusien tie-, rata- ja väylähankkeiden käynnistäminen on tarpeen liikenneverkon kilpailukyvyn ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.
VM:n ehdotuksessa luvataan turvata yrityksistä irtisanottujen työntekijöiden mahdollisimman nopeaa työllistymistä helpottavan uuden muutosturvan rahoitus. Määrärahoja on varauduttava lisäämään tarpeen mukaan. Myönteistä on ylipäätään työllistämismäärärahojen ja aktivointiasteen nostaminen, vaikka valtiovarainministeriön ehdotuksella ei vielä ylletä hallitusohjelmassa tavoitteeksi asetetulle pohjoismaiselle tasolle.
Köyhyyden lieventämiseen tähtäävät toimet jäävät päätettäväksi hallituksen budjettiriiheen. Tämän paketin osana on perusteltua poistaa 1990-luvun laman aikana päivärahoihin tehtyjä leikkauksia.
Lisätietoja:
– johtaja Pertti Parmanne, puh. (09) 7721 310
– ohjelmapäällikkö Sinikka Näätsaari, puh. 040 731 2384