Vuonna 2007 maailmassa murhattiin 91 ay-aktiivia
Myös Euroopan ammattiyhdistysoikeuksissa parantamisen varaa
SAK on huolestunut ammattiyhdistysoikeuksien loukkauksista eri puolilla maailmaa. Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC:n tänään julkistetusta raportista käy ilmi, että ay-oikeuksissa on Euroopassakin parantamisen varaa. Pahimmat ongelmamaat kuitenkin löytyvät muilta mantereilta. ITUC:n raportti kuvaa työntekijöiden oikeuksien toteutumista 138 maassa eri puolilla maailmaa.
Monissa maissa työntekijöiden oikeuksien puolustaminen on yhä hengenvaarallista. Vuonna 2007 murhattiin 91 ammattiyhdistysaktiivia. Vaarallisimpia maita ay-aktiiveille olivat edellisten vuosien tapaan Kolumbia, Burma ja Zimbabwe. Vuonna 2007 Kolumbiassa murhattiin kaikkiaan 39 ay-aktiivia toimijaa. Monia ay-aktiiveja on jatkuvasti uhattu ja pahoinpidelty sekä pidätetty tekaistuilla syillä.
Burmassa ay- ja kansalaisoikeusaktivisteja pidätettiin, kidutettiin ja vangittiin viime vuoden demokratian puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Zimbabwessa turvallisuusjoukot hajottivat ay-liikkeen toimeenpaneman rauhanomaisen työtaistelun ja kymmeniä osanottajia pahoinpideltiin, erotettiin työstä ja pidätettiin.
Ammattiyhdistysoikeuksissa on parantamisen varaa myös Euroopassa, vaikka maailman mittakaavaan verrattuna loukkaukset ovat vähäisempiä. Ay-liikkeen vastaiset asenteet ovat yleistymään päin. Lakko-oikeuksia on evätty esimerkiksi Virossa.
– Ongelmia on EU:n jäsenmaissakin, mutta erityisen huolestuttava ay-oikeuksien tila on Itä-Euroopassa, SAK:n kansainvälisen osaston johtaja Marjaana Valkonen sanoo.
Valko-Venäjällä vapaan ay-liikkeen painostaminen jatkuu. Georgiassa taas on säädetty uusi työsopimuslaki, jonka mukaan työntekijöitä voidaan irtisanoa ilman perusteita.
– Ammattiyhdistysoikeudet ovat osa Euroopan sosiaalista mallia ja niitä tulee kunnioittaa. Työntekijöiden perusoikeudet, kuten työtaisteluoikeus, eivät saa olla alisteisia EU:n perusvapauksille kuten pääoman liikkuvuudelle ja firmojen sijoittautumisvapaudelle, Valkonen tähdentää.
– Myös eurooppalaisten monikansallisten yritysten toiminnassa on vielä toivomisen varaa. Suomalaisetkin monikansalliset yritykset voisivat solmia työntekijöiden perusoikeuksia koskevia puitesopimuksia ammattiliittojen kanssa, Valkonen huomauttaa.
SAK muistuttaa Suomen hallitusta, että Suomi on sitoutunut edistämään Kansainvälisen työjärjestö ILO:n määrittelemiä työelämän perusoikeuksia kaikkialla maailmassa. Ammattiyhdistysoikeudet kuuluvat näihin perusihmisoikeuksiin.
ITUC:n raportti löytyy kokonaisuudessaan oikeanpuoleisen palstan linkkien kautta.
Marraskuun 1. päivänä vuonna 2006 perustettu Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC on suurin kansainvälinen ay-järjestö. Se edustaa 168 miljoonaa työntekijää 155 maassa ja siihen kuuluu 311 kansallista jäsenjärjestöä. Suomessa ITUC:n jäseniä ovat palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava.