Viron ja Suomen palkansaajakeskusjärjestöt tiivistävät yhteistyötään
Suomen ja Viron palkansaajakeskusjärjestöt – Suomesta SAK, STTK ja AKAVA ja Virosta EAKL ja TALO – allekirjoittivat tänään Suomen ja Viron ay-liikkeen välisen yhteistyösopimuksen.
Yhteinen EU-jäsenyys ja työvoiman vapaa liikkuvuus ovat antaneet aihetta Viron ja Suomen palkansaajayhteistyön edelleen kehittämiseksi. Palkansaajajärjestöjen on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta tiedonkulku ja edunvalvonta toimivat maiden välillä. Työehtojen rikkomistapauksissa on palkansaajien syyllistämisen sijaan vastuuseen saatava sellaiset työnantajat, jotka eivät noudata sopimuksia ja lakeja.
Yhteinen EU-jäsenyys tuo mukanaan myös mahdollisuuksia. Virolaiset ovat suurin Suomessa pysyvästi asuva ulkomaalaisryhmä. Tämän lisäksi tilapäistä työvoimaa liikkuu maidemme välillä runsaasti.
Edellä mainituista syistä ovat kaikki Suomen ja Viron palkansaajakeskusjärjestöt valmistelleet yhteistyösopimuksen, jonka Suomen puheenjohtajat Lauri Ihalainen, Mikko Mäenpää ja Risto Piekka sekä Viron puheenjohtajat Harri Taliga ja Ago Tuuling allekirjoittivat tänään Tallinnassa.
Samassa yhteydessä keskusteltiin muun muassa Viron hallituksen suunnitelmasta heikentää luottamusmiesten asemaa ja toimintamahdollisuuksia. Lakiehdotus on ristiriidassa eurooppalaisen työmarkkinakäytännön kanssa. Se on myös kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimusten sekä työntekijöiden informointia ja kuulemista koskevan EU-direktiivin vastainen. Se saattaa vaikeuttaa pyrkimyksiä kehittää tasapainoinen ja toimiva työmarkkinarakenne Viroon, mikä ei voi olla kenenkään etujen mukaista, järjestöt korostavat.
Liitteenä on yhteistyösopimus ja näkökantoja Viron luottamusmieslakiehdotukseen.
Liite 1: Sopimus yhteistyöstä Viron ja Suomen ay-keskusjärjestöjen välillä
Liite 2: Viron luottamusmieslakiesitys
Lisätietoja antavat kansainvälisten asioiden sihteerit
- Turo Bergman (SAK), puhelin 040 520 1714
- Pirkko Nikula (STTK), puhelin 0400 843 081
- Pia Björkbacka (AKAVA), puhelin 050 464 5342