Valitut Palat hyökkää tarkoitushakuisesti ay-liikkeen kimppuun
Valitut Palat julkisti alkuviikosta ammattiyhdistysliikkeen asemaan ja arvostukseen liittyviä gallup-lukemia. Vuonna 1993 Valitut Palat julkaisi samansävyisen artikkelin, jossa povasi suomalaisen ay-liikkeen tuhoa. Ennustus ei kuitenkaan ole toteutunut, ja nyt 10 vuotta myöhemmin Valitut Palat uudistaa hyökkäyksensä.
Valitut Palat vertaa taloustutkimuksen kyselytutkimuksessa saatuja tuloksia 10-vuoden takaisiin Suomen Gallupin tuloksiin, mainitsematta, että itse asiassa sen kummemmin näiden kahden tutkimuksen kysymykset kuin vastausvaihtoehdotkaan eivät ole vertailukelpoisia.
Valitut Palat väittää mm., ettei liittoon kuuluminen suomalaisten mielestä enää antaisi turvallisuutta elämään. Itse Taloustutkimuksen raportista käy kuitenkin ilmi, että kaikista suomalaisista (eläkeläiset, yrittäjät ja johtavassa olevat mukaan luettuna) 69 prosenttia oli ollut täysin tai melko samaa mieltä siitä, että liittoon kuuluminen tuo turvallisuutta elämään. Vain 11 prosenttia kaikista suomalaisista arvioi, ettei liittoon kuuluminen juuri lisää kenenkään turvallisuutta. Ammattiliittojen jäsenistä kahdeksan kymmenestä (78 %) arvioi turvallisuutensa lisääntyvän jäsenyyden myötä ja vain seitsemän prosenttia ei kytke jäsenyyttä turvallisuuteen. Vastaavalla tavoin Valitut Palat tulkitsee koko Taloustutkimukselta tilaamaansa tutkimusaineistoa.
SAK on seurannut jo kahdeksan vuoden ajan ay-liikkeen arvostuksen kehittymistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomalaisten yleiskuva SAK:sta on pysynyt koko ajan erittäin myönteisenä. Vuodesta toiseen noin kaksi kolmesta suomalaisesta sanoo arvostavansa SAK:n tekemää työtä. Ennakkotiedot lokakuussa julkistettavasta seuraavasti työmarkkinailmastotutkimuksesta kertovat, että tänäkin syksynä kaksi kolmesta (65 %) suomalaisesta ilmoittaa arvostavansa SAK:ta paljon tai melko paljon. Näkemys on yhteinen kaikille väestöryhmille: vain maanviljelijöiden keskuudessa SAK:ta arvostavat ovat vähemmistössä (35 %).
Ammattiyhdistysliike ja SAK saavat sekä työmarkkinailmastotutkimuksessa että SAK:n vuosittaisessa jäsenkyselyssä säännöllisesti kiitosta niin edunvalvonnasta kuin vaikkapa työllisyyden hyväksi tehdystä työstä.
SAK:n työmarkkinailmastotutkimuksen kahdeksan vuoden seurantajakson aikana on havaittu, että kansalaisten mielipiteet ja niiden jyrkkyys jonkin verran vaihtelevat kyselyajankohdasta toiseen mutta kokonaisuus pysyy vakaana. Alimmillaan esimerkiksi SAK:n kansalaisilta saama arvostus on ollut syksyllä 1996 (50 %), korkeimmillaan keväällä 2002 (74 %). Minkäänlaista arvostuksen rapautumista ei tässä jatkuvassa seurannassa ole paljastunut – pikemminkin suunta on ollut lievästi ylöspäin: keväällä 1996 SAK:ta ilmoitti arvostavansa 55 prosenttia suomalaisista ja nykyiselle noin 65 prosentin tasolle arvostus vakiintui vuosituhannen taitteessa.
SAK:n Suomen Gallupilla teettämän vuosittaisen Työmarkkinailmastotutkimuksen tulokset ovat sinänsä saman suuntaisia kuin Valittujen Palojen julkistamassa Taloustutkimuksen kyselyssäkin. Valittujen Palojen tilaamassa Taloustutkimuksen tutkimuksessa 75 prosenttia suomalaisista ja 82 prosenttia ammattiliittojen jäsenistä ajattelee, että vain järjestäytymällä voidaan ajaa tehokkaasti palkansaajien etua. Vain kahdeksan prosenttia kaikista suomalaisista ja kuusi prosenttia ay-jäsenistä ilmoittaa olevansa täysin tai melko toista mieltä.
Lisätietoja
SAK:n jäsenpalveluosaston johtaja Matti Tukiainen, puh. 0400-600 099