Työttömyysturvan poikkeussäännökset jatkuvat syyskuun loppuun saakka

Työttömyysturvaan on koronatilanteesta johtuen tehty muutamia helpotuksia. Näiden poikkeussäännösten määräaikaa on nyt jatkettu kesäkuun lopusta syyskuun loppuun 2021 saakka.
18.06.2021 13:07
SAK
Kuva: Patrik Lindström

Suojaosan korotus

Työttömyysetuuden suojaosan korotus 300 eurosta 500 euroon kuukaudessa jatkuu 30.9.2021 saakka. Suojaosa tarkoittaa sitä rahamäärää, jonka työnhakija voi ansaita ilman, että se vaikuttaa hänen työttömyysetuuteensa.

Liikkuvuusavustuksen matka-ajan edellytys

Myös liikkuvuusavustusta koskeva määräaikainen helpotus jatkuu syyskuun loppuun saakka. Avustusta voi saada työttömyysturvaan oikeutettu henkilö, joka ottaa vastaan kaukana asuinpaikastaan sijaitsevan työn tai joka muuttaa vastaavalta etäisyydeltä työn takia. Koronaepidemian aikana avustuksen edellytyksenä on kokopäivätyönkin osalta yli kaksi tuntia kestävä päivittäinen työmatka aiemman kolmen tunnin sijaan.

Työttömyysturvan maksaminen ennakkona

Työttömyysturvan maksamista koskevia helpotuksia jatketaan niin ikään syyskuun 2021 loppuun asti. Työttömyyskassa tai Kela voi maksaa hakijalle osan työttömyysetuudesta enintään kuuden kuukauden ajan ennakkona, ennen kuin se tekee päätöksen. Aiemmin ennakkona on voitu maksaa tukea kahdelta kuukaudelta. Työttömyysetuutta pitää kuitenkin edelleen hakea jokaiselle jaksolle.

Työttömyysetuuden sovittelu

Myös sovitellun työttömyysetuuden laskennan helpotus jatkuu 30.9.2021 saakka. Sovittelussa ei käytetä niin sanottua erityistä sovittelujaksoa eikä siihen liittyvää laskennallista tuloa. Myös yritystulojen sovittelua yrittäjän omaan ilmoitukseen perustuen jatketaan.

Yrittäjien oikeus työmarkkinatukeen

Yrittäjien ja yrittäjinä työskentelevien freelancereiden laajennettu mahdollisuus saada työttömyysturvaa jatkuu sekin syyskuun 2021 loppuun saakka. Jos yrittäjän työmäärä tai yrityksestä saatava tulo on vähentynyt koronapandemian takia, hän voi hakea Kelalta työmarkkinatukea.

Tutustu SAK:n tietopakettiin koronavirusepidemian vaikutuksista työhön, työehtoihin ja sosiaaliturvaan.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.