Työsuojeluvaltuutetut otettava mukaan koronapandemiaa ja työhön paluuta koskevien toimien valmisteluun

SAK:n mukaan työsuojelun yhteistoimintaa ei ole hyödynnetty työpaikoilla riittävästi koronapandemian aikana. Yhteistoiminnan edistämiseksi SAK on laatinut työsuojeluvaltuutetuille muistilistan, jonka avulla osapuolet voivat arvioida työpaikan turvallisuustoimia koronapandemian yhteydessä.
15.06.2020 06:30
SAK
Kuva: Fredrik Ottosson / Gorilla

– Koronakevään aikana on ilmennyt, että työsuojelun yhteistoiminnassa ja riskien arvioinnissa on ollut työpaikoilla puutteita. Työsuojeluvaltuutettuja ei esimerkiksi ole kutsuttu mukaan työpaikan koronaryhmiin, SAK:n työympäristö- ja tasa-arvoasioiden asiantuntija Anne Mironen huomauttaa.

Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmän huhtikuussa tekemän kyselyn mukaan kunta-alan työsuojelupäälliköt ja työsuojeluvaltuutetut ovat harvoin mukana käsittelemässä koronaepidemiatilanteeseen liittyviä ohjeistuksia. Vastanneista työsuojeluvaltuutetuista vain joka kymmenes (11 %) oli mukana näissä ryhmissä ja työnantajaa edustavista työsuojelupäälliköistäkin vain reilu kolmannes (37 %).

Anne Mironen

– Koronapandemian aikana yhteistoiminnan tärkeys korostuu. Siksi onkin huolestuttavaa, että työpaikkojen yhteistoiminnassa on näkynyt puutteita jo koronapandemiasta johtuvissa lomautusneuvotteluissa, Mironen sanoo.

Maaliskuun lopussa tehdyssä SAK:n luottamusmiespaneelin kyselyssä jopa kaksi viidestä (41 %) SAK:laisesta luottamusmiehestä kertoi, että henkilöstön edustajia ei ollut otettu aidosti mukaan neuvotteluihin. Toukokuun alkuun mennessä tilanne oli jonkin verran parantunut, mutta silloinkin kolmannes (33 %) luottamusmiehistä kertoi aitojen vaikutusmahdollisuuksien puuttuneen neuvotteluissa.

– On kaikkien hyödyksi, että työnantaja käy koronapandemian aikana työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista riittävää vuoropuhelua henkilöstön ja henkilöstön edustajien kanssa. Työpaikan työsuojelutoimikunta voi ottaa keskustelussa aktiivisen roolin. Myös yhteistyö työpaikan ja työterveyshuollon välillä on tärkeää, SAK:n Anne Mironen painottaa.

SAK:lta muistilista koronatartuntojen ennaltaehkäisystä ja turvallisuustoimista työpaikoilla

SAK on koonnut työsuojeluvaltuutetuille ja muille työsuojeluyhteistoiminnan henkilöstöedustajille muistilistan, jonka avulla työpaikoilla voidaan arvioida koronapandemiaa, turvallista työntekoa ja työhönpaluuta koskevien työsuojelutoimenpiteiden riittävyyttä.

– Listan lähtökohtana ovat ajan tasalla olevat vaarojen tunnistaminen ja riskien arviointi työpaikalla. Tämä koskee myös koronapandemian aikaisia toimia, Mironen toteaa.

Muistilistasta löytyy 16 kohtaa, jotka henkilöstön ja työnantajan edustajien on hyvä käydä yhteistoiminnassa työpaikalla läpi. Lisäksi listaan on linkitetty muiden asiantuntijatahojen yksityiskohtaisia ohjeistuksia työturvallisuuden takaamiseksi.

Muistilista: Koronatartuntojen ennaltaehkäisy ja turvallisuustoimenpiteet työpaikoilla

SAK:n talous- ja työllisyyspoliittiset tavoitteet sekä näkemykset EU-tason toimista pandemiakriisin ratkomisessa julkaistiin 4.6. Keskustelu SAK:n ehdotuksista ja työpaikkatason toimista jatkuu sosiaalisessa mediassa #parempinormaali-tunnisteella.

Parempinormaali.fi

Miten koronakriisistä päästään kasvun tielle?
Kokoamme kaikki aineistot osoitteeseen parempinormaali.fi.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.