Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työmarkkinaneuvosto ohjaamaan …

Uutinen

Työmarkkinaneuvosto ohjaamaan Suomen työmarkkinoita

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly Tammikuun kihlaus -seminaarissa

EK:n Leif Fagernäs ja SAK:n Lauri Lyly Tammikuun kihlaus -seminaarissa. Kuva: Tuulikki Holopainen

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly esittää perustettavaksi työmarkkinaneuvostoa, jolla jatkossa ohjattaisiin Suomen työmarkkinoita. Hänen mukaansa neuvosto olisi yhtä kuin keskusjärjestöpöytä vahvistettuna sektoriedustuksella sekä palkansaaja- että työnantajapuolelta.

– Uusi työmarkkinaneuvosto käsittelisi isompia asiakokonaisuuksia, joilla on laajempaa merkitystä koko työmarkkinoita ajatellen. Tällaisia asioita ovat muun muassa työllisyys, osaaminen, ostovoima, samapalkkaisuus ja EU-direktiviit, Lyly esitti torstaina Tammikuun kihlauksen 70-vuotisseminaarissa Helsingissä.

Hänen mielestään ei ole kenenkään etu, että Suomessa romutettaisiin vahva sopimisen perinne, jolla pieni kansankunta on pärjännyt hyvin maailman muuttuessa. Lyly korostaa, että sopiminen on ollut nimenomaan joustava väline sopeuduttaessa toimintaympäristön muutoksiin ja haettaessa Suomelle kilpailuetua. Asioista sopiminen ei siis ole ollut jäykistävä tekijä, kuten jotkut ovat tämän tästä väittäneet.

– Vaikka raamisopimista ei ainakaan nyt työmarkkinoille syntynyt, haluan edelleen korostaa keskusjärjestösopimisen tärkeyttä, hän totesi viitaten meneillään olevaan sopimuskierrokseen.

Myös kolmikantayhteistyötä ja sen vahvistamista tarvitaan Lylyn mielestä tulevina vuosina, koska suuriin haasteisiin &#;8211 esimerkiksi ilmasto- ja ympäristöasiat, globaali kilpailu sekä työura- ja osaamisasiat – ei pystytä vastaamaan pelkästään hajautetulla työmarkkinamallilla.

– Kun Tammikuun kihlauksesta on nyt kulunut 70 vuotta, on syytä kysyä, mikä suomalaisten tahtotila yhteiseen hiileen puhaltamisesta tällä hetkellä on. Esimerkiksi ostovoiman kannalta ei ole viisasta hajauttaa palkanmuodostusta täysin liitto- ja paikallistasolle. Mutta jos neuvottelutoiminta kuitenkin hajautettaisiin, mitkä vaikutukset sillä olisi työrauha-asioihin sekä talous- ja yhteiskuntapoliittiseen ennustettavuuteen ja vakauteen, Lyly kysyi.

Kaikkiaan SAK:n puheenjohtajan mielestä nyt olisi työmarkkinoilla löydettävä yhteinen ja tasapainoinen näkemys siitä, mikä on työnjako kolmikannan, keskusjärjestöjen, liittojen ja paikallisen sopimisen välillä. Jos Suomea halutaan rakentaa kestävällä ja tuloksekkaalla tavalla, Lylyn mukaan tällaisesta työnjaosta sopiminen on välttämätöntä.