Työllistämistukien edistettävä tehokkaammin työllistymistä
Työmarkkinakeskusjärjestöt katsovat, että hallituksen kaavailemalla työllistämistukiuudistuksella on kyettävä nykyistä paremmin edistämään työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Järjestöt vaativat, että työnantajalle myönnettävä työllistämistuki muuttuu vastikkeelliseksi. Tuen ehdoksi on asetettava tarvittavien koulutus- ja muiden kehittämistoimien toteuttaminen. Tukityön vastikkeellisuudella edistetään sitä, että työnantaja työllistää henkilön tukikauden jälkeen. Samalla torjutaan yritysten välisiä kilpailun vääristymiä.
Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat lähettäneet asiaa koskevan yhteisen kannanoton hallituksen työllisyysohjelman ministeriryhmälle ja johtoryhmälle.
Työllistämistuet painottuvat keskusjärjestöjen mukaan liikaa työttömyysjaksojen hetkelliseen katkaisuun ja työvoimakustannusten alentamiseksi tehtävään työllistettyjen kierrättämiseen. Tuet syrjäyttävät myös normaalia työhönottoa. Muutokset tukijärjestelmässä on tarpeen tehdä viipymättä ja osana meneillään olevaa julkisten työvoimapalvelujen uudistamista.
Tukia lisää yksityisille toimialoille
Järjestöt vaativat, että tukityön osuutta siirretään julkisilta toimialoilta yksityisille toimialoille. Tämä edellyttää työnhakijoiden työkykyisyyden varmistamista ja kilpailun vääristymien torjumista.
Tilastokeskuksen mukaan maassamme on 300 000 työtöntä. Heistä vaikeasti työllistyviä pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömiä on lähes 170 000. Suurimpia työllistymisen esteitä ovat puutteet ammattitiedoissa ja &#;8211 taidoissa suhteessa uusiin, avoimiin työpaikkoihin. Työmarkkinajärjestöjen mukaan työllistymisedellytyksiä voidaan parantaa nykyisestään tarkoitukseen soveltuvan koulutuksen, työharjoittelun ja työvoimapalvelujen muiden keinojen avulla.
Jotta toimenpiteet tuottavat tulosta, on kuitenkin selvitettävä nykyistä paremmin työnhakijan osaaminen sekä se, millaista osaamista työllistyminen avoimille työmarkkinoille edellyttää. Työnhakijoiden työnhakusuunnitelmasta on järjestöjen mukaan tehtävä yksilöllisempiä.
Työllistämistukea tulee yhä enemmän suunnata pysyvän työllistymisen esteiden poistamiseen.
Järjestöt korostavat, että työllistämistukien tehokkuuden lisääminen ei toteudu vain hallinnollisin päätöksin. Työvoimaneuvojilta uusi toimintamalli edellyttää kykyä asioida eri osapuolten kanssa, erikoistumista eri toimi- ja ammattialoihin sekä perehtymistä yrityksiin, työpaikkoihin ja niiden henkilöstön osaamistarpeisiin. Siksi työvoimatoimistoille on turvattava riittävät resurssit ja mahdollisuudet kouluttaa henkilöstöä uuden toimintamallin mukaisiin tehtäviin.
Kannanotto: Työllistämistuet edistämään työttömien sijoittumista avoimille työmarkkinoille
Lisätietoja
- AKAVA Heikki Liede, gsm 0400 401214
- SAK Saana Siekkinen, gsm 040 8345030
- STTK Mervi Huuskonen, gsm 040 581 0161
- EK Riitta Wärn, gsm 040 707 42 82