Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Tupossa solidaarinen palkkalin…

Uutinen

Tupossa solidaarinen palkkalinja (14.12.2000)

SAK:laisilla aloilla tupon piirissä noin 900 000 palkansaajaa

Tupon pohjalta on tähän mennessä solmittu työ- ja virkaehtosopimukset noin 170 SAK:laiselle alalle. Niiden piirissä on noin 860 000 ihmistä, minkä lisäksi noin 35 000 SAK:laisen työehdot määräytyvät käytännössä tupon mukaisina. Kattavuus SAK:laisilla aloilla on noin 87 %. Eräillä keskeisillä aloilla, mm. energia-alalla, satamissa ja paperiteollisuudessa, neuvottelut ovat kuitenkin edelleen käynnissä. SAK:n hallitus kokoontuu uudestaan perjantaiaamuna klo 7.30 arvioimaan edellytyksiä tupon allekirjoittamiseen klo 9.

Tupon pohjalta neuvotellut työehtosopimukset toteuttavat solidaarisen palkkapolitiikan linjaa. Kun yleinen kustannusvaikutus on 3,1 prosenttia, erityisesti naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla korotukset ovat tuntuvasti korkeampia. Esimerkiksi myyjien, tarjoilijoiden sekä tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa työskentelevien korotukset nousevat noin 3,7 prosentin tasolle. Vastaavasti monilla miesvaltaisilla aloilla korotukset ovat noin 2,7-2,8 prosentin luokkaa.