Sijoitustoiminnan tuotoista maksettava jatkossakin verot
Omistukset on jatkossakin rekisteröitävä suoraan todellisen edunsaajan nimiin, ei hallintarekistereiden kautta, SAK painottaa.
Valtiovarainministeriön perjantaina julkistaman tiedotteen mukaan hallitus valmistelee anonyymin omistamisen mahdollistamista myös suomalaisille osakkeenomistajille.
Hallintarekisteriä koskevan esityksen valmistelusta vastaa valtiovarainministeri Alexander Stubb, joka ei näe muutoksessa mitään ongelmia. SAK:n ekonomisti Erkki Laukkanen on asiasta eri mieltä.
– Niin sijoittajat, yritykset, tiedotusvälineet kuin verottajakin haluavat tietää yritysten osakkeiden todelliset omistajat, heidän omistuksensa ja sidonnaisuutensa. Suomessa tällä kannalla ovat nykyään lähes kaikki muut toimijat paitsi Finanssialan Keskusliitto ja valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosasto.
Erkki Laukkanen korostaa nykyisen suoran omistamisen olevan erityisen tärkeää oikeudenmukaisen verotuksen kannalta.
– Hallintarekisteröidyistä osingoista ja luovutusvoitoista maksetaan veroa lähinnä omantunnon mukaan. Näin syntyvän satojen miljoonien verovajeen maksavat lopulta Suomen palkansaajat.
Laukkasen mukaan kaikki valtiovarainministeriön esittämät perustelut uudelle valmistelulle käsiteltiin jo viime vuonna, kun samasta asiasta taitettiin peistä edellisen kerran.
– Silloin kumottiin myös se valtiovarainministeriön esittämä virheellinen väite, että Euroopan unioni edellyttäisi suomalaisilta arvopaperin hallintarekisteröimismahdollisuutta, Laukkanen muistuttaa.
OECD:n ja G20-maiden mielestä suoraan, lopullisen edunsaajan nimeen perustuvaan rekisteröintiin olisi siirryttävä myös maailmanlaajuisesti. G20-maiden johtajat asettivat viime syksynä Australian Brisbanessa tavoitteeksi kaikista haltijatileistä luopumisen.
– Tämä lähtökohta on otettu vakavasti muun muassa Norjan ja Tanskan lainsäädäntövalmisteluissa. Niin pitäisi ottaa Suomessakin, ekonomisti Erkki Laukkanen sanoo.