Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n valtuuston päätöslausuma…

Uutinen

SAK:n valtuuston päätöslausuma 22.11.2003

SAK:n valtuusto oli koolla Kiljavan opistolla 21.-22.11.2003

SAK:n valtuusto 21.-22.11.2003

SAK:n valtuusto tuomitsee yritysten keinotteluirtisanomiset, joilla yritetään nostattaa yrityksen pörssikurssia, ja vaatii samalla koko työnantajaleiriä kantamaan paremmin vastuunsa työllisyysasteen nostamisesta.

Maan hallitus edesauttoi merkittävästi yritysten mahdollisuuksia investoida Suomeen ja työllistää, kun se uudisti yritys- ja pääomaverotusta rakenteellisesti. Yritysten verotusta kevennetään yli 550 miljoonaa euroa. SAK:n valtuusto vaatii, että kevennys käytetään työllistäviin investointeihin kotimaassa, irtisanomisten ja lomautusten välttämiseen sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Ylisuuret osingonjaot heikentävät yritysten pitkäjänteisen toiminnan edellytyksiä. Ahneuden sijaan yritysten on huolehdittava vahvoilla taseillaan henkilöstöstään. Jos menestyvien yritysten taseita tyhjennetään liikaa jakamalla ylisuuria osinkoja, aiheutetaan yrityksille ja koko kansantaloudelle suurta vahinkoa juuri, kun ensimmäiset vakavasti otettavat merkit kansainvälisen kysynnän elpymisestä ovat näköpiirissä. Omistajien ahneus vaarantaa talouden vakautta ja ennustettavuutta ylläpitävän tulopolitiikan jatkon.

EU:n laajentuessa Suomen työmarkkinoilla on varmistettava kaikille työntekijöille kansalaisuudesta riippumatta samat työehtosopimuksen takaamat vähimmäistyöehdot. Tuloratkaisussa sovitut työehtovalvonnan tehostamiseen tähtäävät lakimuutokset ja valvontaresurssien lisäykset on saatava ripeästi voimaan. Siirtymäaikalaki on säädettävä hallitusohjelman ja liittymissopimuksen mukaisesti niin, että tarvittaessa voidaan soveltaa koko joustavaa siirtymäaikaa. Ennen siirtymäajan mahdollista lyhentämistä on toteutettava muut hallitusohjelmassa viitatut työehtovalvonnan tehostamiseen tähtäävät toimet.

Yhteistoimintalain kokonaisuudistuksen tulee vahvistaa muutosturvaa, johtaa aitoon ja ennakoivaan yhteistyöhön ja henkilöstön todellisten vaikutusmahdollisuuksien lisääntymiseen. Yhteistoimintalain uudistamisen yhteydessä on turvattava kunta-alan saaminen lainsäädännön piiriin. Samalla tulee selvittää julkisen sektorin kilpailuttamisen ja ulkoistamisen pelisäännöt.

Valtuusto kiirehtii myös tulopoliittisessa sopimuksessa sovitun työryhmän työtä, jonka tarkoituksena on lisätä työnantajan vastuuta irtisanomisuhan alla olevien työntekijöiden uudelleen kouluttamisesta ja -sijoittumisesta.

SAK:n valtuusto haastaa työnantajat jokaisella työpaikalla keskusteluun yhteiskuntavastuusta ja etsimään yhteistyössä toimenpiteitä, joilla henkilöstön työsuhteet turvataan, työntekijöiden osaamisesta ja jaksamisesta huolehditaan, ja miten työpaikalla päästään rehteihin pelisääntöihin ja aitoon yhteistoimintaan.

SAK:n valtuusto esittää kaikille jäsenliitoilleen, että perjantaina 12.12.2003 järjestetään mielenilmaisupäivä työn puolesta. Päivän aikana tulee työpaikoilla käydä paikallisesti sovittavalla tavalla yhteiset keskustelut työntekijöiden ja työnantajien välillä työpaikan tulevaisuudennäkymistä ja suunnitelmista henkilöstön aseman turvaamiseksi. Kukin liitto määrittelee itse sen, miten mielenilmauspäivän toimet kullakin alalla toteutetaan.

Osoitteesta
löytyvät SAK:n valtuuston esittely, syyskokouksen aikataulu, liittoesitykset valtuustolle, valtuuston lehdistötiedotteet, referaatteja valtuustossa pidetyistä puheista sekä valtuutettujen haastatteluja.