SAK:n nuortenlehden palkinto Ponnahduslauta-projektille
Nuorten työssä tarvitaan tekoja, ei vain sanoja
SAK:n nuorten Arvo-lehden Arvonanto 2002 -palkinto myönnetään Helsingin nuorisoasiainkeskuksen Ponnahduslauta-projektille. Palkinto myönnetään vuosittain teolle, henkilölle tai hankkeelle, joka tekee arvokkaita tekoja työikäisten nuorten hyväksi.
Suomea 1990-luvun alusta asti jäytänyt työttömyys paranee hiljalleen, mutta nuorten työttömyys on edelleen korkeammalla kuin muiden ikäryhmien. Tulevaisuutta ajatellen nuorisotyöttömyys on pahinta resurssien hukkaamista.
Työttömyydestä puhuttaessa maailma on täynnä mietintöjä ja korkean tason komiteoita. Niitäkin tarvitaan, mutta jonkun täytyy konkretisoida komiteoiden työ ja muuttaa hyvät ajatukset teoiksi. Työttömyyden ratkaisuun ei ole patenttiratkaisua, varsinkin kun työttömyyden rinnalle kasautuu usein myös muita ongelmia. Siksi henkilökohtaisesti räätälöity apu on usein tarpeen.
Ponnahduslauta-projekti tekee juuri tätä. Se on jo viisi vuotta toiminut nuorten työttömien parissa, lähellä heitä, kunkin omien tarpeiden mukaan. Keskeinen osa Ponnahduslauta-projektin ideaa on maahanmuuttajanuorten tukeminen.
Ponnahduslauta-projektiin osallistuu kerralla 16 nuorta, joita projekti valmentaa koulutusta tai työelämää varten. Ponnarissa nuorilla on aikaa pohtia ammatillista suuntautumistaan ja oppia työelämässä tarvittavia perustietoja ja -taitoja. Ensisijaisena keinona on nuorisoasiainkeskuksen toimipaikoissa tapahtuva työharjoittelu. Sen lisäksi nuoret osallistuvat erilaiseen koulutukseen, johon kuuluu mm. ryhmätyöskentelyä, leirejä sekä sosiaalisten taitojen opiskelua. Myös oppilaitoksiin tehdään tutustumiskäyntejä.
Projektia pyörittävät nuorisoasiainkeskuksen kokeneet nuorisotyöntekijät. Kokemus takaa sen, että nuorten arkeen ja tarpeisiin on osaava kosketus. Ponnarissa ei pelätä vaikeitakaan tilanteita ja tuki nuorille on kokonaisvaltaista. Projektin äitihahmo on projektisihteeri Ulla Ruuskanen.
Ponnarin idean pelkistää Ifrah Mumin, 20. Hän toivoo oppivansa ahkeruutta ja aktiivisuutta.
– Ja sitä, että oppii heräämään aamulla ja saa rytmiä elämään.
– Ponnahduslaudan kaltaisia työpajoja on Suomessa muitakin. Arvonanto 2002 -palkinnon myötä halutaan kiittää kaikkia näitä projekteja arvokkaasta työstä ja tuoda niiden tekemää tärkeää työpanosta julkisuuteen, sanoo Arvo-lehden päätoimittaja Sami Turunen.
Arvo on SAK:n nuorten lehti, joka ilmestyy neljästi vuodessa. Arvon levikki on 80 000 kpl, ja sen ensisijaisia lukijoita ovat ammattiliittojen alle 30-vuotiaat nuoret. Arvonanto-palkinnon saaja julkistetaan aina syksyn viimeisen lehden ilmestyessä. Arvonanto-palkinto myönnetään nyt ensimmäistä kertaa.
Lisätiedot
– Ponnahduslauta-projekti, projektisihteeri Ulla Ruuskanen 050-559 1768
– Arvon päätoimittaja Sami Turunen 0400-505 790
– SAK:n nuorisosihteeri Hannele Ugur 040-575 2698