Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n nuoret kesäduunarikiertu…

Uutinen

SAK:n nuoret kesäduunarikiertueelle

Kuva: Ville Juurikkala.

SAK:laisten liittojen nuoret starttaavat maanantaina 22.4. perinteiselle kesäduunarikiertueelle. Tulevan viikon aikana nuoret vierailevat 23 ammattioppilaitoksessa ympäri Suomea kertomassa työelämään lähteville ja kesätöihin meneville nuorille työelämän pelisäännöistä eli työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista.

SAK:n nuorten mukaan liian usein tulee tietoon tapauksia, joissa nuoret työntekijät saavat työehtosopimuksia huonompaa palkkaa eikä heille makseta lomakorvauksia tai ilta- ja viikonloppulisiä. Siksi nuorille työntekijöille ja kesäduunareille onkin tarpeellista tiedottaa heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

SAK:n nuoret haluavat muistuttaa nuoria mm. kirjallisen työsopimuksen merkityksestä ja luottamusmiehen asemasta työpaikalla. SAK:n nuoret tähdentävät, että työehtosopimuksessa sovitut määräykset koskevat myös nuoria kesäduunareita. Palkkoja, lomakorvauksia ja mahdollisia lisiä koskevat sopimukset ovat myös nuoren turvana.

Erityisesti SAK:n nuoret haluavat kiertueensa aikana korostaa työsuojelumääräyksiä. Kesäduunari on huolella perehdytettävä työpaikan tapoihin ja työsuojeluohjeisiin.

SAK:n nuoret kehottavatkin nuoria kesäduunareita rohkeasti tarttumaan työhön, mutta myös pitämään huolta omista oikeuksistaan.

Lisätiedot: SAK:n nuorisosihteeri Hannele Ugur, puh. 040 575 2698

Kesäduunarit liikkeessä -kiertueen paikkakunnat ja aikataulu.
Myös SAK:n nettisivujen kuukauden teema käsittelee kesäduunarin asioita. Lue lisää!