SAK:n Matti Huutola: Työvoimapolitiikkaan satsattava tosissaan
Hallituksen satsaukset työvoimapolitiikkaan ovat vähentyneet samalla kun työttömyys on ampaissut kasvuun, SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola huomauttaa.
Viime vuoden aikana työttömyys on kasvanut lähes kolmanneksen, nuorisotyöttömyys on lähes kaksinkertaistunut ja pitkäaikaistyöttömyys on kääntynyt selvään kasvuun.
– Nämä ovat huonoja uutisia, ja kevään mittaan niitä on tulossa lisää, Huutola arvioi tänään SAK:n ja Suomen Yrittäjien yhteisseminaarissa Turussa.
Kataisen viikonvaihteessa esittämä työllisyysbudjetin kädenojennus nuorille on hyvä alku, mutta laajempia toimia tarvitaan, Huutola katsoo.
– Muutamat kymmenet miljoonat eurot riittävät korkeintaan ensiavuksi nuorisotyöttömyyden ratkaisussa.
SAK on esittänyt välittömäksi ensiavuksi sadan miljoonan euron lisäbudjettia, joka painottuisi nuorison työllisyyden tukemiseen.
Huutolan mukaan ensiavun jälkeen tarvitaan pitkäkestoinen työllisyysohjelma ja korjauksia työvoimapolitiikan marssijärjestykseen. Etusijalle pitää asettaa toimet, jotka tähtäävät nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden kitkemiseen.
– Jos näin ei tehdä, on suuri osa nuorista ja pitkäaikaistyöttömistä vaarassa syrjäytyä työelämästä samalla tavalla kuin kävi 1990-luvun lamassa. Nuoret ja pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat nyt valtiovallan erityistä suojelua, Huutola painotti.