SAK:n Matti Huutola: Siirtymäajat välttämättömiä
– Pääministeri Vanhasen esitys siirtymäaikojen lyhentämisestä on yllättävä ja harkitsematon. Se poikkeaa täysin siitä, mitä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken on aiemmin, jopa kahteen kertaan sovittu. On sovittu, että siirtymäajan kokemukset arvioidaan kolmikantaisesti, minkä jälkeen hallitus antaa aiheesta selonteon ja eduskunta päättää jatkotoimista vuonna 2006, sanoo SAK:n hallituksen tuleva varapuheenjohtaja Matti Huutola.
– Siirtymäaikojen lyhentäminen johtaisi työelämän halpamarkkinoihin. Edes Suomen vaatimat siirtymäajatkaan eivät riitä estämään halpatyövoiman käyttöä EU:n laajentuessa. Jo se, että siirtymäaikasäännökset eivät koske palvelualoja, johtaa harmaan talouden ja epäterveen kilpailun syntymiseen. Erityisesti vaikeudet näkyvät palvelu- ja rakennusalalla, Huutola toteaa.
Suomen vaatimat siirtymäajat ovat Huutolan mukaan jäämässä pohjoismaiden heikoimmaksi lenkiksi estää halpatyövoiman käyttöä. Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa on kiristetty ja ollaan kiristämässä mahdollisuutta käyttää maahanmuuttajia ns. halpatyövoimana.
– Noissa maissa ollaan maahanmuuton kriteeriksi asettamassa sitä, että maahanmuuton perusteena on oikea työ ja siitä maksettava työehtosopimusten mukainen palkka. Myös asumisen on oltava järjestetty ja työtehtävistä on esitettävä työtarjous, jonka työvoimahallinto arvioi. Siis kaiken kaikkiaan muut pohjoismaat ovat sopineet huomattavasti kovemmista kansallisista toimista halpatyömarkkinoiden estämiseksi kuin Suomi, Huutola toteaa.
Huutolan mielestä nyt olisikin ennen kaikkea mietittävä väärinkäytösten estämistä. Viranomaisten ja ammattiliittojen valvontajärjestelmien tehostaminen on välttämättömiä. Sen lisäksi ammattiliitoille on taattava oikeus nostaa kanne maahanmuuttajatyöntekijöiden puolesta. Erityinen huomio tulisi kiinnittää tilaajavastuun laajentamiseen eli siihen, että työn teettäjän tai tilaajan olisi huolehdittava, että Suomen lainsäädäntöä noudatetaan myös ulkomaisen työvoiman osalta. Tämä edellyttää silloin myös rangaistusvaatimusten ulottamista työn teettäjille ja tilaajille.
– EU:n hyvinvointi ei kasva sillä, että toimivat ja terveet työmarkkinat murentuisivat lähemmäs keskimääräistä EU:n tasoa. Niin ei myöskään saada tervettä kehitystä EU:n sisämarkkinoille. Parhaillaan eduskunnassa olevan ulkomaalaislain käsittelyn yhteydessä onkin syytä arvioida, miten lain voimalla estetään epäterveen kilpailun syntyminen ja ihmisten hädänalaisen tilanteen hyväksikäyttö sekä halpatyövoimaan perustuvien työmarkkinoiden syntyminen. Ulkomaalaislaki onkin saatava voimaan mahdollisimman pian, jotta uudelleen muodostuville työmarkkinoille ei syntyisi Suomessa rikollisia ja vääristyneitä toimintatapoja, joita myöhemmin on vaikeampi korjata, Huutola painottaa.
Lisätiedot:
Matti Huutola, puh. 050 2781