SAK:n Lauri Lyly: Tilaajavastuulaki edistää työelämän reiluja pelisääntöjä
– Tänään Ulteva 2 -työryhmässä yksimielisesti valmistunut esitys tilaajavastuulaiksi on merkittävä läpimurto työelämän reilujen pelisääntöjen edistämisessä. Nyt työn tilaajalle tai teettäjälle tulee selvitysvelvollisuuden kautta osavastuu lakien ja työehtojen noudattamisesta sekä rehellisten työmarkkinoiden ylläpitämisestä, sanoi SAK:n johtaja Lauri Lyly.
Lyly onkin tyytyväinen, että SAK:n tavoite tilaajavastuun lisäämisestä ja yksi viime tupo-kierroksen pääasioista liikahti tänään merkittävän askeleen eteenpäin. Lylyn mukaan tilaajavastuulaista hyötyvät kaikki – työntekijät oikeine palkkoineen, rehelliset työnantajat reiluine kilpailuedellytyksineen sekä yhteiskunta vero- ja sosiaaliturvamaksuineen.
– Lakiesityksen mukaan nyt saadaan jo ennen sopimuksentekoa tieto siitä, miten alihankkija tai vuokrayritys on hoitanut ja hoitaa työsuhteisiin liittyvät velvoitteensa. Saamme näin paremmin tiedon niiden kyvystä hoitaa palkkoihin, veroihin ja eläkemaksuihin liittyvät velvoitteensa. Laki parantaa myös luottamushenkilöiden mahdollisuuksia saada tietoja ulkopuolisen työvoiman työehdoista, työvoiman määristä ja työskentelystä, Lyly toteaa.
Lylyn mukaan lain valvontaa tehostetaan uudenlaisilla laiminlyöntimaksuilla. Ne antavat mahdollisuuden nopeiden sanktioiden määräämiseen velvoitteet laiminlyöneelle tilaajalle. Lain valvonnassa ja sanktioiden asettamisessa ovat työsuojelupiirit avainasemassa. Niille pitääkin jatkossa varata riittävät resurssit.
– Työmarkkinajärjestöt esittävät tilaajavastuulain ohella myös muutoksia lähetettyjä vuokratyöntekijöitä koskevaan verotukseen ja ulkomaalaisten yritysten rekisteröintiä ennakkoperintärekisteriin. Myös nämä ehdotukset vahvistavat reilujen pelisääntöjen noudattamista työelämässä, Lyly toteaa.
– Työmarkkinaosapuolet jatkavat vielä syksyyn saakka keskenään tilaajavastuuseen liittyvien sopimustason menettelytapojen ja suositusten valmistelua. Tarkoitus on luoda edellytyksiä, jolla vuokra- ja alihankintasopimusten yhteydessä varmistettaisiin nykyistä paremmin velvoitteiden hoito. Tämä tukee osaltaan myös valmisteilla olevaa tilaajavastuulainsäädäntöä. Niin ikään Ulteva 2 -työryhmässä jatketaan tupo-sopimuksen mukaisesti ulkomaalaisten työntekijöiden työehtojen toteutumisen ja kanneoikeuden selvittelyä ja kartoitetaan mm. EU-maiden vastaavaa lainsäädäntöä, Lyly sanoi.
Työministeriön tiedote: ULTEVA 2 -työryhmä esittää erillistä lakia tilaajan vastuusta
SAK:n kalvosarja harmaan talouden torjunnasta ja tilaajan vastuusta
Lisätietoja
- johtaja Lauri Lyly, puh. 050 68293
- päälakimies Jorma Rusanen, puh. 040 548 5661